© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Tarhasaurikki

Galinsoga parviflora

  • Heimo: Asterikasvit – Asteraceae (Mykerökukkaiskasvit – Compositae), alaheimo Asteroideae
  • Kasvumuoto: 1-vuotinen ruoho.
  • Korkeus: 10–40 cm. Varsi runsaasti haarova, alhaalta kalju, ylhäältä harvakarvainen.
  • Kukka: Kukat muodostavat n. 1 cm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön laitakukat (tav. 5 kpl) valkoisia, kielimäisiä, kärjestä 3-hampaisia; kehräkukat keltaisia, torvimaisia, pieniä. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehtosuomuja 2 riviä, vihreitä, sisemmät 3-liuskaisia, pitkittäisviiruisia. Mykeröt viuhkomaisena ryhmänä.
  • Lehdet: Vastakkain, tav. lyhytruotisia. Lapa puikea, suippokärkinen, hammaslaitainen, vaaleanvihreä.
  • Hedelmä: Pappuksellinen pähkylä, pappussuomut pyöreäkärkisiä.
  • Kasvupaikka: Puutarhat, pihat, taimistot, kukkapenkit, nurmikot, maakasat, joutomaat, lastauspaikat.
  • Kukinta: Heinä–lokakuu.

Monet arkiset suomalaispihojen rikkaruohot ovat levittäytyneet ihmisen mukana ympäri maailmaa. Vastaavasti omalta kasvimaalta tai kukkapenkistä saattaa löytää kasveja, jotka avaavat näkymiä kauas muille maille. Kylvösiementen sekaan on saattanut ujuttautua vääränlaisia kasvinalkuja ja myös taimien mukana on voinut tulla vapaamatkustajia. Jos malttaa hillitä kitkemiskättä ja tutkia maasta esiin työntyviä versoja, voi oppia paljon uutta kasveista. Tarkkaavainen puutarhuri löytää pihastaan uutta ihmeteltävää miltei joka kesä. Aloittelevan kasviharrastajan kannattaa ehdottomasti aloittaa omasta lähipiiristään, eikä konkarinkaan kannata hyljeksiä kotinurkkiaan. Erikoisuuksia voi tulla vastaan myös kauppareissulla katukivien raoista tai kukkalaatikoista, julkisia istutuksiakin kannattaa pitää silmällä.

Tarhasaurikki ja lähisukuinen ripsisaurikki kehittyvät nopeasti ja ovat tunnistettavissa ja nimettävissä pian. Ne levisivät 1800-luvulla Andien ylärinteiltä jokseenkin yleismaallisiksi rikkaruohoiksi ja ne ovat harvoja Etelä-Amerikasta Suomeen kotiutuneita kasveja. Meillä saurikkeja löydettiin vasta 1900-luvulla, ripsisaurikki 1928 ja tarhasaurikki 1940. Ilmastomme – ennen kaikkea pitkä, pimeä ja kylmä talvi – rajoittaa eksoottisten kasvien kotiutumista, ja saurikitkin ovat jääneet lähinnä etelärannikon kauppapuutarhojen, koristeistutusten ja kaatopaikkojen erikoisuuksiksi. Taimituotanto-osastolle pesiydyttyään saurikkeja saattaa kyllä kulkeutua vuodesta toiseen ympäri paikkakuntaa. Kasvihuoneissa niitä tapaa paljon useammin ja laajemmalti kuin ulkoiltamasta. Ulkoistutuksista saurikit usein häviävät kitkemisen takia tai omia aikojaan, mutta joskus sentään muodostuu pysyvämpiäkin ryhmiä. Saurikkien siemenet vaativat itääkseen korkean lämpötilan, noin 20 astetta. Jotkin esiintymät selviytyvät taivasalla seinänvierillä talojen hukkalämmön varassa. Jätekasoilla lahoamisen tuottama lämpö jatkaa kasvukautta pitkälle syksyyn ja sellaisilla paikoilla myös monet ilmastossamme nipin napin sinnittelevät lajit onnistuvat kypsyttämään siemenensä ennen talven tuloa.

Ripsisaurikki

Galinsoga quadriradiata (Galinsoga ciliata)

Tarhasaurikki ja ripsisaurikki muistuttavat kovasti toisiaan. Ripsisaurikin lehdet ovat tummempia ja leveämpiä, varsi on karvaisempi ja mykerön kukkien pohjussuomut ovat liuskattomia, tarhasaurikilla ne ovat 3-liuskaisia. Myös pappuksen suomuissa on pieniä eroja: ripsisaurikilla ne ovat suippokärkisiä, tarhasaurikilla pyöreäkärkisiä.

Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page