© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Tataarikohokki

Silene tatarica

  • Heimo: Kohokkikasvit – Caryophyllaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho.
  • Korkeus: 30–50 cm. Monivartinen, varsi ainakin tyvestä harvaan karvainen, yläosasta kalju.
  • Kukka: Teriö säteittäinen–hieman vastakohtainen, valkoinen (usein vihertävä tai kellertävä), n. 2 cm leveä; terälehtiä 5, syvään 2-liuskaisia. Lisäteriötön. Verhiö yhdislehtinen, kapea, 5-liuskainen, selvästi 10-suoninen, kalju. Heteitä 10. Emiö yhdislehtinen, 3-vartaloinen, 3-luottinen. Kukinto pitkä, kapea, monikukkainen, harva, usein toispuoleinen terttu.
  • Lehdet: Vastakkain, ruodittomia, varsilehtiä 6–10 paria, alimmat pieniä ja varhain lakastuvia. Lapa pitkulaisen puikea–tasasoukka, ehytlaitainen, tyvestä harvaripsinen.
  • Hedelmä: Lieriömäinen, 8–10 mm pitkä kota.
  • Kasvupaikka: Jokitörmät, särkät, jokisuussa merenrannat, hiekkakentät, tienpientareet, ratapenkereet, lastauspaikat.
  • Kukinta: Heinä–elokuu.
  • Uhanalaisuus: Vaarantunut.

Tataarikohokki ei ole aivan niin itäinen kasvi kuin nimestä voisi päätellä: sen levinneisyyskeskus on Itä-Euroopassa, muttei juuri missään ulotu Aasian puolelle. Meille laji on kylläkin tullut idästä myöhäisjääkaudella tai pian sen jälkeen, kun maassamme vallitsivat tuuliset arot. Se on saattanut kasvaa silloin yleisenä Itä- ja Pohjois-Suomen laajoilla ruohikkomailla, jotka kuitenkin joutuivat väistymään havumetsien tieltä. Tataarikohokki on säilynyt muistona mantereisemman ilmaston ajalta vain pohjoisen jokivarsilla. Sen nykyiset kasvupaikat ovat Kuusamossa Oulankajokivarressa sekä Lapissa Kemijoen ja sen latvahaarojen varsilla, erillisiä esiintymiä on siellä täällä muuallakin Pohjois-Suomessa. Kevättulvat runtelevat jokien rantoja, pitävät kasvillisuuden avoimena ja luovat uusia kasvupaikkoja. Tällainen rauhaton ympäristö on itse asiassa turvapaikka tataarikohokille ja muillekin avoimista kasvupaikoista pitäville, ylenpalttista kilpailua kaihtaville arokasveille. Rauhallisten reittivesien varsilta tataarikohokki on hävinnyt jo vuosituhansia sitten. Jokien virtaaman säännösteleminen on uhka myös jäljellä oleville esiintymille: osa niistä on jäänyt patoaltaiden alle, osa hävinnyt törmän kasvettua umpeen tulvan puuttuessa.

Tataarikohokki on hyönteispölytteinen ja tekee runsaasti siemeniä, jotka leviävät virtaavan veden, mahdollisesti myös eläinten ja jopa liikenteen mukana. Pohjois-Suomen ulkopuolella kasvi on luonnossamme liikennetulokas, joka on löydetty jopa Helsingin Santahaminasta – satojen kilometrien päästä lähimmästä tunnetusta esiintymästä. Sitä kannattaa etsiskellä vaikkapa tienvarsilta, ratapihoilta ja lastauspaikoilta. Nämä muistuttavat olosuhteiltaan sen alkuperäisiä kasvupaikkoja aroilla ja aronreunusmetsissä: kasvutilaa, valoa ja lämpöä on yllin kyllin; toisaalta ne ovat niukkaravinteisia, ajoittain hyvin kuivia ja talvella kylmyydelle alttiita.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page