Kuvat: ©Jouko Lehmuskallio

Töyhtöangervo

Aruncus dioicus

  • Nimi myös: Isotöyhtöangervo
  • Heimo: Ruusukasvit – Rosaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Pystyjuurakollinen.
  • Korkeus: 0,8–1,5 m. Monivartinen. Varsi haaraton.
  • Kukka: Kasvi 2-kotinen (hede- ja emikukat eri yksilöissä). Teriö säteittäinen, kellanvalkoinen, n. 5 mm leveä; terälehtiä 5. Verhiö 5-liuskainen. Heteitä paljon. Emiö erilehtinen, emejä useita. Kukinto kartiomainen kerrannaisterttu.
  • Lehdet: Kierteisesti, ruodillisia. Lapa 2–3 kertaa 3-lehdykkäinen. Lehdykät puikeita, hyvin suippoja, kaksoissahalaitaisia, miltei kaljuja. Lehdyköiden välissä pieniä välilehdyköitä.
  • Hedelmä: Kalju, 3 mm pitkä, riippuva kota.
  • Kasvupaikka: Kaupunkimetsiköt, tienvarret, joutomaat. Koristekasvi, joskus viljelykarkulainen.
  • Kukinta: Heinäkuu.

Töyhtöangervo on Suomessa yleisesti viljelty perenna ja sukunsa tunnetuin laji. Laji on perennapenkin komeimpia osakkaita: isokasvuinen, lehvästöltään näyttävä ja runsaasti kukkiva. Syksyllä se saa vielä näyttävän keltaisen syysvärin.

Töyhtöangervo on varsin muunteleva ja eräitä sen maantieteellisiä muotoja on pidetty omina lajeinaankin. Kaksikotisen kasvin hede- ja emiyksilöt ovat myös selkeästi erinäköiset. Hedekasvien valkoiset, harvahkot kukinnot ovat monen silmään näyttävämpiä, emikasvin kukinnot ovat vihertävän kellertävämmät ja tiiviimmät. Hedekasvi on näyttävä kukinnan jälkeenkin, koska kukinnot eivät ruskistu rumannäköisiksi. Jos kasvupaikalla on vain toista sukupuolta, siemeniä ei muodostu, mutta töyhtöangervo leviää kyllä kasvullisestikin. Jos samassa pihassa on molempia sukupuolia, siementaimia alkaa löytyä vähän joka puolelta. Emikasvin pölyttämiseen saattaa kelvata luonnossamme hyvin yleisen mesiangervon (Filipendula ulmaria) siitepölykin. Kotiuduttuaan töyhtöangervo ei tarvitse juuri mitään hoitoa – itse asiassa se menestyy parhaiten rauhaan jätettynä. Töyhtöangervon laaja levinneisyys kattaa lähes koko pohjoisen pallonpuoliskon, joten ei ole mikään ihme, että se menestyy meillä ilman ihmisen hoivaakin. Etenkin isokokoinen yksilö saattaa säilyä oman onnensa nojaan hylättynä pitkään viljelyjäänteenä. Paras paikka on runsasmultainen, ravinteikas ja kosteutta pidättävä, mieluiten vielä puolivarjossa. Auringonpaisteessakin töyhtöangervo pärjää, kunhan alusta säilyy kosteana.

Kukinnon ulkomuodon perusteella töyhtöangervot muistuttavat aika tavalla niin ikään koristekasveina viljeltäviä jaloangervoja (Astilbe), mutta nämä kuuluvat kuitenkin eri sukuun, itse asiassa peräti eri heimoon, rikkokasveihin (Saxifragaceae). Ruusukasveista se muistuttaa eniten ehkä mainittua mesiangervoa.

Muita saman heimon lajeja
Puita ja pensaita samasta heimosta
Lataa NatureGate-sovellus iPhonelle Lataa NatureGate-sovellus Androidille

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page