© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Tunturihärkki

Cerastium alpinum

  • Alalajit: Karvatunturihärkki (ssp. alpinum), Villatunturihärkki (ssp. lanatum), Kaljutunturihärkki (ssp. glabratum)
  • Heimo: Kohokkikasvit – Caryophyllaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Löyhästi mätästävä–mattomaisia kasvustoja muodostava.
  • Korkeus: 5–20 cm. Varsi rento–koheneva, karvainen–kalju.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, valkoinen, n. 1–2 cm leveä, terälehtiä viisi, 9–15 mm pitkiä, n. 1,5–2 kertaa verholehtien pituisia, matalaan 2-liuskaisia. Verholehtiä 5, suippoja–tylppiä, usein karvaisia, kapealti kalvolaitaisia; verhiön tyvi hieman kulmikas. Heteitä tav. 10. Emiö yhdislehtinen, 5-vartaloinen, 5-luottinen. Kukinto 2-haarainen viuhko, kukkia 1–4(–7); tukilehtien kalvolaita ainakin 0,2 mm leveä.
  • Lehdet: Vastakkain, ruodittomia. Lapa (leveän)soikea–suikea–lähes tasasoukka, ehytlaitainen, kalju–hapsikarvainen–villakarvainen, usein myös nystykarvainen, yleensä ohuehko, joskus hiukan möyheä.
  • Hedelmä: Lieriömäinen, kärkeä kohti suippeneva, käyrä, 10-liuskaisesti aukeava, 7–16 mm pitkä kota.
  • Kasvupaikka: Kalliot, jyrkänteet, pahdat, soraikot, tunturinrinteet, kankaat, niityt, joenvarret, särkät, rannat, tienvarret. Villatunturihärkki on kalkinsuosija, kalju- ja karvatunturihärkki viihtyvät erityisesti ultraemäksisillä kallioilla.
  • Kukinta: Kesä–elokuu.
  • Uhanalaisuus: Tunturihärkin Kaavin serpentiinirotu on erittäin uhanalainen ja Keski-Lapin serpentiinirodut silmälläpidettäviä.

Tunturihärkki on hyvin monimuotoinen kasvi ja siitä erotetaan meillä kolme alalajia: karvatunturihärkki (ssp. alpinum), villatunturihärkki (ssp. lanatum) ja kaljutunturihärkki (ssp. glabratum). Ne eroavat toisistaan ennen muuta karvaisuuden määrän ja jakautumisen osalta. Vaihtelun ääripäitä, villatunturihärkkiä ja kaljutunturihärkkiä, on välillä pidetty omina lajeinaankin. Useimmiten alalajit esiintyvät yksittäin, mutta välimuodot ovat kuitenkin melko yleisiä ja sekakasvustoista saattaa olla miltei makuasia, mihin alalajien väliset rajat vedetään.

Karvatunturihärkin tuntomerkkejä ovat hapsikarvaiset varret, lehdet ja verholehdet. Se kasvaa pääasiassa tunturin paljakkavyöhykkeessä kuivahkoilla niityillä, varpukankailla sekä pahtatörmissä, mutta on levittäytynyt myös tunturikoivu- ja havumetsävyöhykkeeseen, jossa se esiintyy harvinaisena kallionseinämissä. Karvatunturihärkkiä on helppo viljellä ja sitä pidetäänkin toisinaan puutarhoissa kivikkokasvina. Villatunturihärkin varsi ja lehdet ovat tiheään pitkä- ja valkokarvaiset, tyypillisiä sopeumia kuivilla ja aurinkoisilla paikoilla viihtyvälle kasville. Se kasvaa melko harvinaisena Pohjois-Lapissa ja Kuusamossa kalliohyllyillä ja vyörysoraikoissa, tosin erillinen esiintymä tunnetaan jopa Suomenlahden eteläpuolelta, Virosta Tallinnan läheltä. Lähes karvaton kaljutunturihärkki kasvaa harvoin muiden alalajien edustajien kanssa – luultavasti näiden ekologiset mieltymykset ovat selvästi erilaiset. Kaljutunturihärkki suosii kalkki- tai magnesiumpitoista kallioperää ja kasvaa pääasiassa alapaljakassa sekä tunturikoivuvyöhykkeessä. Sitä voi tavata myös kaukana tunturien ulkopuolella, aina Keski-Suomessa saakka. Pohjoisen päälevinneisyysalueen ulkopuolella kasvavat kaljutunturihärkit ovat lähes poikkeuksetta pienilehtisiä ja hentoja muotoja, jotka kasvavat yksinomaan ultraemäksisellä magnesiumsilikaatilla (tunnetaan myös serpentiinikalliona).

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page