© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio, Kari Pihlaviita. All rights reserved.

Tunturikatkero

Gentiana nivalis

  • Heimo: Katkerokasvit – Gentianaceae
  • Kasvumuoto: 1-vuotinen ruoho.
  • Korkeus: 5–20 cm. Varsi haaraton tai tyveltä haarova, kalju.
  • Kukka: Teriö ratasmainen, taivaansininen, n. 15 mm pitkä, yhdislehtinen, 5-liuskainen, pitkä- ja kapeatorvinen; nielu ripsikiehkuraton, liuskojen välissä pieni hammasmainen lisäke. Verhiö 5-liuskainen. Heteitä 5, ponnet teriöntorven suojassa. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kukat yksittäin haarojen kärjissä.
  • Lehdet: Vastakkain, ruodittomia. Tyvilehtien lapa leveänpuikea, ehytlaitainen, silposuoninen, varsilehtien kapean puikea–soikea.
  • Hedelmä: 2-lokeroinen kota.
  • Kasvupaikka: Tunturipaljakassa kankaat, niityt, puronvarret, rannat, kyläkedot. Kalkinsuosija.
  • Kukinta: Heinä–elokuu.
  • Uhanalaisuus: Silmälläpidettävä.

Tunturiluonnossa on vähän yksivuotisia kasveja, Suomessa ne ovat hyvin yhden käden sormin laskettavissa. Suvun jatkaminen pelkästään siementen varassa on riskipeliä paljakan arvaamattomissa oloissa. Yleensä tunturin yksivuotiset kelpuuttavat ainakin hätätilassa hedelmöitykseen oman kukkansa siitepölyn turvatakseen siementuotantonsa, mutta tunturikatkero taitaa olla kaiken kukkuraksi ehdottoman ristipölytteinen. Pölyttäjien mielenkiinnon herättääkseen lajin kukka on todella syvän ultramariininsininen, monen mielestä tunturin kaunein. Parhaiten kasvin löytää lämpimän aurinkoisina päivinä, jolloin kukat ovat auki. Teriöt sulkeutuvat helposti vähänkin pilvisellä säällä, jopa kohtalaisen pilven seilatessa kasvin ja auringon välistä. Ilman koreita kukkiaan pieni ja useimmiten niukka tunturikatkero kätkeytyy helposti etsijältään.

Tunturikatkero kasvaa melko harvinaisena Enontekiön suurtuntureiden paljakalla, Inarissa se on harvinainen jokivarsien kasvi, etelämpänä Pohjois-Suomessa, Muoniossa, Kolarissa ja Alatorniolla, se on harvinainen tulokas tienvarsilla ja kyläkentillä. Laji on kasvanut aiemmin Torniojoen suulle asti joenvarsiniityillä, mutta laidunten ja hakamaiden umpeutuessa se on taantunut voimakkaasti. Luonnonkasvupaikoillaan laji on sentään kohtuullisen hyvässä turvassa, syynä harvinaisuuteen on lähinnä sopivien kalkkipitoisten paikkojen niukkuus Suomessa – karut peruskalliotunturimme eivät kelpaa tunturikatkeron kasvupaikoiksi.

Katkeroiden nimi juontuu Länsi-Balkanilla sijainneen Illyrian kuningaskunnan hallitsija Gentiuksesta, jonka sanotaan keksineen katkeroiden rohdoskäytön. Tunturikatkero edustaa Suomen luonnossa ainoana oikeiden katkeroiden sukua. Sen meikäläiset lähisukulaiset on nykyisin erotettu omaan ketokatkeroiden (Gentianella) sukuunsa. Niitä kasvaa Suomessa harvinaisina ja uhanalaisina kuusi lajia, tuntureilla ainoastaan violettikukkainen, rauhoitettu hentokatkero (Gentianella tenella).

Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page