© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio, Kari Pihlaviita. All rights reserved.

Tunturikeltanot

Hieracium sect. Alpina

  • Heimo: Asterikasvit – Asteraceae (Mykerökukkaiskasvit – Compositae), alaheimo Cichorioideae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Rönsytön.
  • Korkeus: 8–20 cm. Varsi tavallisesti haaraton, tiheään pitkä- ja pehmeäkarvainen, myös nystykarvainen.
  • Kukka: Kukat muodostavat 1–2 cm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä (joskus mykeröt avautumattomia). Mykerön kukat keltaisia, kielimäisiä, kärjestä lyhytkarvaisia ja 5-hampaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehtosuomuja monta riviä, limittäin, eripituisia, tiheään valko–harmaakarvaisia, ruskehtavanvihreitä. Mykeröitä tav. 1 varren latvassa.
  • Lehdet: Tyviruusukkeena ja varrella kierteisesti. Ruusukelehtiä paljon, ruodillisia varsilehtiä 1–2, pieniä. Lapa –kapean vastapuikea, lusikkamainen, suippotyvinen, ehytlaitainen–matalaan harvahampainen, molemmin puolin tiheään pitkä-, vaalea- ja pehmeäkarvainen, alta usein myös tähtikarvainen.
  • Hedelmä: Tasapaksu–kärkeä kohti levenevä, noin 10-harjuinen, hienonystermäinen, punertavanruskea, 3–4,5 mm pitkä pähkylä, jonka kärjessä rengasmainen reunus ja hieman ruskehtavia hapsihaivenia.
  • Kasvupaikka: Tunturipaljakassa soraikot, louhikot, kalliot, kankaat, jokivarret, metsävyöhykkeessä jokivarsien kalliot ja hiekkatörmät.
  • Kukinta: Elo–syyskuu.

Ukonkeltanoiden suuri suku on levittäytynyt koko Suomeen ja tuntureiden luontoonkin riittää tästä joukosta omansa. Valtava monimuotoisuus johtuu ennen muuta apomiksiasta, ilman hedelmöitystä muodostuvien siementen avulla tapahtuvasta lisääntymisestä. Tuloksena on valtava joukko mutaation kautta syntyneitä, hieman toisistaan poikkeavia ns. pikkulajeja, joita ryhmitellään edelleen suurempiin lajiryhmiin. Tunturikeltanoita on apomiksian tuloksena ehtinyt syntyä parisenkymmentä pikkulajia.

Tunturikeltanoryhmän keltanot ovat muista ukonkeltanoista poiketen lähes aina yksimykeröisiä. Keltaiset mykeröt ovat kuitenkin riittävät kookkaat herättääkseen rinkka selässään tunturinkuvetta ylöspäin ponnistelevan kasviharrastajan huomion karussa maisemassa – tosin erään pikkulajin mykeröt eivät enää avaudu lainkaan. Tunturikeltano suorastaan kaihtaa ravinteisuutta, joten se ilahduttaa kulkijaa muutoin niukkalajisilla paikoilla. Se kasvaa siellä täällä Tunturi-Lapin kankailla, puronvarsien niityillä, hiekkatörmillä ja soraikoilla, joskaan ei missään erityisen runsaana. Valoisilta, harvapuustoisilta paikoilta sen voi löytää metsänrajan alapuoleltakin.

Paljakassa tuntukeltanon voi sekoittaa sitä paljon yleisempään syysmaitiaiseen (Leontodon autumnalis). Tästä pihanurmikoiden tutusta mykerökukkaisesta kasvaa Lapissa oma, yksimykeröinen, miltei ehytlehtinen ja tummakarvainen muotonsa. Paljakalla on myös omalaatuisia, pieniä ja karaistuneita voikukkalajeja (Taraxacum), joita ei tavata missään muualla. Mykeröiden värikkyydessä, jollei koossa, tunturikeltano kilpailee jopa arnikin (Arnica angustifolia) kanssa. Tämä on kuitenkin erityisen ravinteisten paikkojen harvinainen asterikasvi: sen kehräkukat mykerön keskellä ovat torvimaisia.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page