© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Tunturikeulankärki

Oxytropis lapponica

  • Heimo: Hernekasvit – Fabaceae (Leguminosae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Pääjuuri pysty–vino.
  • Korkeus: 5–15 cm. Varsi rento–koheneva, tyveltä haarova, myötäkarvainen.
  • Kukka: Teriö vastakohtainen, sininen–sinivioletti tai harvoin valkoinen, 8–12 mm pitkä, perhomainen (terälehtiä 5, joista ylinnä purje, sivuilla siivet, alinna kahdesta terälehdestä muodostunut venho), venho suippo, otakärkinen. Verhiö 5-liuskainen, mustakarvainen. Heteitä 10, palhot yhdistyvisiä. Emiö 1-lehtinen ja 1-luottinen. Kukinto lehtihankainen, pitkäperäinen, tiheä, 7–9-kukkainen terttu.
  • Lehdet: Kierteisesti, ruodillisia, korvakkeellisia. Lapa parilehdykkäinen, 7–10-parinen, päätölehdykkäinen. Lehdykät suikeita–kapeansoikeita, suippoja, ehytlaitaisia, harmaakarvaisia. Korvakkeet osittain yhteenkasvaneet.
  • Hedelmä: 18–25 mm pitkä, teräväkärkinen, mustakarvainen, 1-lokeroinen, useimmiten 8-siemeninen palko.
  • Kasvupaikka: Tunturikankaat, vyörysorarinteet.
  • Kukinta: Kesäkuu.
  • Uhanalaisuus: Äärimmäisen uhanalainen, rauhoitettu koko Suomessa.

Tunturikeulankärki on maassamme niin harvinainen, että koko lajin kuulumista kasvistoomme on välillä epäilty. Syy harvinaisuuteen lienee lajin vaateliaisuus: tunturikeulankärki vaatii runsaskalkkista alustaa, jota Suomen Lapissa on niukasti, lähinnä Käsivarressa. Useimmiten laji kasvaa tuntureiden paljakkavyöhykkeessä tuulenpieksämillä, paikoilla, joilla on lunta koko talven hyvin vähän ja olosuhteet erittäin ankarat, mutta toisaalta ohut lumipeite sulaa aikaisin keväällä. Kesällä ne erottuvat maastossa usein niukkakasvisina soralaikkuina. Ainoa nykyisin tunnettu kasvusto maassamme on noin 660 metrin korkeudella Saanatunturin kupeessa, mutta laji on lisäksi tavattu esimerkiksi Mallan luonnonpuiston alueelta, joten kasveista kiinnostuneen lapinkävijän kannattaa pitää silmänsä auki.

Tunturikeulankärki muistuttaa olemukseltaan hyvin paljon yleistä tunturikurjenhernettä (Astragalus alpinus). Sukujen väliset erot ovat vähäisiä ja useimmat käyttökelvottomia lajinmäärityksessä maastossa. Teriön venho on kuitenkin kurjenherneillä aina odaton, keulankärjillä selvästi otakärkinen – ominaisuus, jota niiden nimessäkin korostetaan. Lisäksi lehdyköiden muodossa ja karvaisuudessa on eroja.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page