Idänverijuuri, A. pilosa Idänverijuuri, A. pilosa

© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Tuoksuverijuuri

Agrimonia procera

  • Heimo: Ruusukasvit – Rosaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakollinen.
  • Korkeus: 40–150 cm. Varsi pitkäkarvainen, uurteinen.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, keltainen, n. 10 mm leveä; terälehtiä 5, usein lovikärkisiä, 4–5 mm pitkiä. Verhiö 5-liuskainen. Heteitä tav. 12. Emiö erilehtinen, emejä 2. Kukinto pitkä tähkä, kukat tuoksuvia.
  • Lehdet: Kierteisesti, ruodillisia, korvakkeellisia. Tyviruusukkeeton. Kaikki lehdet lähes samankokoisia, tav. nivelväliä pitempiä. Lapa parilehdykkäinen, 3–7-parinen, päätölehdykällinen. Lehdykät suikeita, isohampaisia, alta harvakarvaisia, runsaasti nystykarvaisia, vihreitä–harmaanvihreitä. Lehdyköiden välissä liuskaisia–melkein ehyitä välilehdyköitä. Murskatut lehdet tuoksuvat voimakkaasti.
  • Hedelmä: Koukkukarvainen, yläosasta heikosti uurteinen, n. 11 mm pitkä pohjushedelmä. Alimmat koukkukarvat taaksepäin siirottavia.
  • Kasvupaikka: Lehdot, lehtoniityt, laitumet, kedot. Kalkinsuosija.
  • Kukinta: Heinä–elokuu.

Tuoksuverijuuri kasvaa Suomessa levinneisyysalueensa pohjoisrajalla ja sen esiintyminen rajoittuu lounaiseen saaristoon. Jokseenkin yleinen laji on vain Ahvenanmaalla, josta tunnetaan 30 kasvupaikkaa, Varsinais-Suomessa esiintymiä on Inkoossa ja Korppoossa, mantereella laji ei enää kasvane. Tuoksuverijuuri viihtyy etenkin ihmisen muokkaamilla mailla, erityisesti reunavaikutteisilla kasvupaikoilla ja perinneympäristössä.

Tuoksuverijuuri viihtyy varjoisemmillakin paikoilla kuin sukulaisensa maarianverijuuri (A. eupatoria) ja saattaa väliaikaisesti hyötyä umpeenkasvusta. Niittyjen ja hakamaitten pensoittuminen ja metsittyminen koituvat kuitenkin lopulta sen kohtaloksi. Siemenestä uusiutuminen ei enää onnistu tiheässä suurruohostossa ja kasvullinen lisääntyminenkin vaikuttaa hitaalta verrattuna muihin niittykasveihin. Tuoksuverijuuri lienee muutenkin hyötynyt perinteisestä karjanhoidosta, sillä sen kypsä hedelmä takertuu koukkupäisillä karvoillaan nisäkkäiden karvapeitteeseen, lintujen höyheniin tai ihmisten vaatteisiin, leviten tehokkaasti paikasta toiseen.

Meikäläisten verijuurten levinneisyysalueet menevät pitkälti yksiin ja lajit saattavat esiintyä sekakasvustoinakin. Tuoksuverijuuren tyveltä on kuitenkin turha etsiä maarianverijuurelle tyypillistä lehtiruusuketta, lisäksi sen lehdykät ovat suipompia ja niukempikarvaisia. Parhaiten lajit erottaa hedelmävaiheessa, sillä tuoksuverijuuren kukkapohjus on leveämpi, heikkouurteinen ja sen alimmat koukkusukaset siirottavat selvästi tyveä kohti. Kumpikin laji on kuitenkin sen verran muunteleva, että vaikeasti määritettäviä yksilöitä tulee vastaan. Nimensä mukaisesti tuoksuverijuuren lehdykät tuoksuvat voimakkaasti murskattuna.

Idänverijuuri

Agrimonia pilosa

Maarian- ja tuoksuverijuuren lisäksi Manner-Suomessa kasvaa suppealla alueella Hollolasta Kuhmoisiin hyvin harvinainen, erittäin uhanalaiseksi luokiteltu ja rauhoitettu idänverijuuri. Se on tuoksuverijuuren tavoin vanha kulttuurin seuralaiskasvi, joka on taantunut perinteisen maankäytön lakattua sen kasvupaikoilla.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja
Puita ja pensaita samasta heimosta

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page