© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Ukonputki

Heracleum sphondylium

  • Nimi myös: Euroopanukonputki
  • Alalajit: Etelänukonputki (ssp. sphondylium), Idänukonputki (ssp. sibiricum, myös Heracleum sibiricum)
  • Heimo: Sarjakukkaiskasvit – Apiaceae (Umbelliferae)
  • Kasvumuoto: 2- tai monivuotinen ruoho.
  • Korkeus: 50–150 cm. Varsi karheakarvainen, 5–20 mm paksu, ontto, nivelkohdissa väliseinät.
  • Kukka: Teriö säteittäinen (laitakukat joskus hieman vastakohtaisia ja muita suurempia), valkoinen–vaalean kellanvihreä, tav. n. 5 mm (joskus jopa n. 15 mm) leveä; terälehtiä 5. Verholehdet pienet–surkastuneet. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 2-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto jopa 20 cm leveä kerrannaissarja, pikkusarjoja 15–45. Pääsarjan suojuslehti aikaisin variseva, pikkusarjojen suojuslehdet pysyvät.
  • Lehdet: Kierteisesti, ruodillisia, kanta tuppimainen. Lapa parilehdykkäinen, lehdyköitä 5(–7). Lehdykät pariliuskaisia, suippoja, sahalaitaisia, alta karvaisia.
  • Hedelmä: Leveänsoikea–pyöreähkö, selkäpuolelta hyvin litteä, 2-lohkoinen, kalju–karvainen, joskus suomukarvainen, matalahkoharjuinen, leveäpalteinen, 7–8 mm pitkä lohkohedelmä, öljytiehyet kapeita, tasasoukkia.
  • Kasvupaikka: Pihat, puutarhat, lehdot, metsittyvät pellot, joutomaat, satamat, piennarniityt, tienvarret, ratavallit.
  • Kukinta: Heinä–elokuu.

Ukonputki on monimuotoinen kasvi: meillä on tavattu peräti neljää erilaista ukonputkea, jotka jakaantuvat kahteen alalajiin ja niiden muunnoksiin. Nimialalaji etelänukonputki (ssp. sphondylium) on jokseenkin harvinainen, lähinnä nurmikonsiemenen, painolastimaan ja saksalaisen sotaväen mukana joihinkin eteläisiin kaupunkeihimme kotiutunut kasvi. Sen tuntomerkkejä ovat valkoinen teriö, joka on pikkusarjojen laitakukissa jonkin verran epäsymmetrinen (ulospäiset terälehdet muita isompia). Idänukonputki (ssp. sibiricum) lienee Ahvenanmaalla alkuperäinen lehtokasvi, mutta pääosin nimensä mukaisesti idästä sodan ja rauhan aikana kulkeutunut uustulokas, joka asuttaa nykyään laajalti pientareita, kuivia niittyjä ja joutomaita Etelä- ja Keski-Suomessa, harvinaisempana pohjoisempanakin. Sen tuntee kellertävänvihreästä, jotakuinkin säteittäisestä teriöstään. Molemmat alalajit jakautuvat vielä muunnoksiksi, jotka eroavat toisistaan sikiäimien ja hedelmien karvoituksen suhteen.

Ukonputken itämisestä ensimmäiseen kukkimiseen saattaa kulua jopa kymmenkunta vuotta. Osa kasveista kukkii vain kerran elämässään, parhaimmat jopa kymmenen kertaa. Ukonputkissa käy melkoinen kuhina jopa satoja eri lajeja edustavien hyönteisten vieraillessa niiden kukissa. Tärkeimpiä pölyttäjiä ovat erilaiset sääsket, kärpäset, pistiäiset, perhoset, ripsiäiset ja kovakuoriaiset kuten värikkäät kukkajäärät.

Ukonputken tieteellisen nimen sukuosa on omistettu Herakleelle, antiikin taruston voimamiehelle. Se viitannee sukuun kuuluvien lajien suureen kokoon tai ehkä kasvin monipuolisiin rohdosvaikutuksiin. Ukonputken juuria, lehtiä ja lohkohedelmiä on käytetty alentamaan verenpainetta, edistämään ruuansulatusta, hoitamaan epilepsiaa, ihottumia ja kuukautishäiriöitä. Lohkohedelmistä valmistettua tinktuuraa on puolestaan käytetty lemmen nostattamiseen – Siperialaiset sukukansamme lienevät onnistuneet ainakin yhtä hyvin keitellessään ukonputkesta pontikkaa. Harrastelijan kannattaa kuitenkin jättää ukonputki rauhaan, sillä kasvin neste on myrkyllistä. Pelkkä kasvin kosketteleminen, etenkin auringonvalossa, voi ärsyttää ihoa pahasti.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page