© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Unkarinpernaruoho

Sisymbrium altissimum

  • Heimo: Ristikukkaiskasvit – Brassicaceae (Cruciferae)
  • Kasvumuoto: 1-vuotinen ruoho.
  • Korkeus: 30–80 cm. Varsi tyvestä alkaen siirottavasti haarova, niukkakarvainen, alaosasta karheakarvainen. Vanhana jäykkä ja lehdetön.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, vaaleankeltainen, n. 1 cm leveä; terälehtiä neljä, 5–8 mm pitkiä. Verholehtiä 4. Heteitä tav. 6, joista 4 pitkää ja 2 lyhyttä. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 1-luottinen. Kukinto hedelmävaiheessa pitenevä terttu.
  • Lehdet: Kierteisesti. Lapa syvään pariliuskainen, hammaslaitainen, alemmat lehdet leveäliuskaisia, ylemmät kapealiuskaisia, niiden liuskat tasasoukkia.
  • Hedelmä: Monisiemeninen, pitkittäin aukeava, 7–10 cm pitkä, liereä, usein hieman käyrä, jäykkä, siirottava litu, jonka kärjessä tav. n. 0,5 mm mittainen ota. Lituperä 5–10 mm pitkä, lidun paksuinen.
  • Kasvupaikka: Joutomaat, maakasat, tienvarret, rautatiet, satamat, teollisuus- ja lastausalueet, kaatopaikat, merenrannat.
  • Kukinta: Heinä–syyskuu.

Pallomaisesti haarovat kasvit, jotka tuulen kuljettamina kierivät pitkin aavikoita ja preerioita ovat suomalaisille tuttuja ainakin lännenelokuvista. Tällaisia kasveja kutsutaan aro- tai aavikkokierijöiksi. Kypsytettyään siemenensä ne katkeavat juurenniskasta ja lähtevät tuulen puskemina matkaan, karistaen siemeniään taipaleellaan. Eräät monivuotiset kierijät pystyvät jopa juurtumaan uudelleen maahan ja jatkamaan kasvuaan.

Yksivuotinen unkarinpernaruohokin levittää kierimällä siemeniään, sekä kotiseuduillaan Kaakkois-Euroopan ja Länsi-Aasian aroilla että tulokaskasvina ympäri maailmaa, mukaan lukien Pohjois-Amerikan preeriat – ja Etelä-Suomen joutomaat. Levitettävää piisaakin, sillä pitkissä liduissa kypsyy hyvin runsaasti siemeniä ja jo yhdessä hyvin reheväkasvuisessa yksilössä niitä voi olla yhteensä toista miljoonaa. Lajia on tavattu satunnaisena luonnossamme purjelaivojen painolastimaasta ainakin 1850-luvulta alkaen. Se saavutti pysyvän jalansijan luonnossamme kulkeutuessaan pääkaupunkiseudun ratapihoille 1910- ja 1920-luvulla sekä Venäjältä että Pohjois-Amerikasta tuodun viljan ja rehun mukana.

Unkarinpernaruohoa voi ainakin satunnaisesti tavata kaikkialta rataverkkomme alueelta, pohjoisimmat löytöpaikat ovat Kemijärven radan varressa ja maantieliikenteen levittäminä jopa vielä kauempana pohjoisessa. Laji lienee edelleen Suomessa leviämässä, mutta maaperä- ja ilmastosyistä se jäänee lähinnä asutuskeskusten laitamien rikkaruohoarojen eksoottiseksi lisäksi. Unkarinpernaruohon versojen koko ja ulkonäkö vaihtelee tavattomasti kasvupaikkaolojen mukaan, kymmensenttisistä rääpäleistä toista metriä korkeisiin jättiläisiin. Runsashaaraisimmat yksilöt lähtevät irrottuaan vinhaan menoon kovalla tuulella. Suomessa kierijät saavat kovimmat kyydit talvisin jäällä tai avomaalla kovalla hankiaisella.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page