© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Vaalea-amerikanhorsma

Epilobium ciliatum

  • Heimo: Horsmakasvit – Onagraceae
  • Suku: Hoikkahorsmat – Epilobium
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Tyvellä paksulehtinen talvehtimisruusuke ja kuihtuneen lehtiruusukkeen jäänteet.
  • Korkeus: 30–100 cm. Varsi haaraton–haarova, pystyhaarainen, särmikäs, alaosasta kalju, yläosasta nysty- ja kaarikarvainen, usein punertava.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, valkea (usein vaaleanpunertava), 3–7 mm leveä; terälehtiä 4, lovikärkisiä, verhiön pituisia. Verholehtiä 4. Heteitä 8. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 1-luottinen, luotti nuijamainen; sikiäin kehälehtien alapuolella, kaari- ja nystykarvainen. Kukinto harsu, lehdekäs terttu.
  • Lehdet: Tyviruusukkeena ja varrella vastakkain (kukinnoissa kierteisesti), hyvin lyhytruotisia. Lapa puikea, pyöreätyvinen, lyhytsuippuinen, sahalaitainen, kalju, puhtaanvihreä.
  • Hedelmä: Putkimainen, 4-lokeroinen, 5–8 cm pitkä kota. Siemenet lenninhaivenellisia, pitkittäisharjuisia, kaulallisia.
  • Kasvupaikka: Puutarhat, pihat, kukkapenkit, rannat, ojat, tienvarret, hakkuualueet, joutomaat.
  • Kukinta: Heinä–elokuu.
  • Haitallisuusluokitus: Haitallinen vieraslaji.

Suomessa voi tavata noin 20 horsmalajia (suvut Epilobium ja Chamaenerion), joista viisi on vakiintunutta tulokasta. Horsmista tavataan lisäksi vielä erilaisia, vaikesati määriteltäviä risteymiä. Vaalea-amerikanhorsma on alun perin kotoisin Pohjois-Amerikasta, mutta levisi ihmisen mukana Eurooppaan ja lopulta Ruotsin kautta myös meille. Ensi kerran se löytyi Suomesta 1915 Lohjalta. Samoihin aikoihin maahamme kotiutuivat myös rusoamerikanhorsma (E. adenocaulon) ja lännenhorsma (E. glandulosum), jotka kaikki luokitellaan nykyisin amerikanhorsmaryhmään (E. ciliatum -ryhmä) kuuluvaksi. Yhtäkkiä Suomen luonnossa oli joukko uusia, toisiaan suuresti muistuttavia horsmia ja kesti aikansa, ennen kuin ne opittiin erottamaan toisistaan.

Pohjoisamerikkalaiset horsmat ovat levinneet tavattoman nopeasti uusilla alueillaan, varsinkin amerikanhorsma on 1900-luvun tulokaskasvien terävintä kärkeä. Vaalea-amerikanhorsma on ollut hieman hidasvauhtisempi Suomen valloituksessaan. Lajin suurempi kosteudentarve ja vähäisempi kyky tunkeutua luonnontilaiseen kasvillisuuteen ovat jättäneet sen paitsi eteläisemmäksi, myös harvinaisemmaksi ja niukemmaksi kuin sukulaisensa. Se ei liene vielä saavuttanut kovin tukevaa asemaa pohjoisrajallaan, mutta vakiintunee ainakin Etelä- ja Keski-Suomen kasviston osakkaaksi. Amerikkalaiset horsmat ovat varoittava esimerkki siitä, että Suomea vastaavilta ilmastoalueilta tuodut tai ihmisen mukana tulleet kasvit saattavat menestyä meillä niin hyvin, että uhkaavat syrjäyttää alkuperäisiä lajejamme.

Joidenkin teosten mukaan vaalea-amerikanhorsma ja rusoamerikanhorsma ovat saman lajin eri alalajeja. Vaalea-amerikanhorsman erottaa rusoamerikanhorsmasta paitsi teriön vaaleasta väristä ja pienemmästä koosta myös vähäisistä siementuntomerkeistä. Usein pystyhaarainen vaalea-amerikanhorsma on jo olemukseltaan selvästi erinäköinen kuin viuhkamaisesti haarova rusoamerikanhorsma. Lisäksi vaalea-amerikanhorsman lehdet ovat pienempiä, tylpempiä, pienihampaisempia ja puhtaamman vihreitä, mutta kukkimattomina lajien tunnistaminen on usein hyvin vaikeaa.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!


Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page