© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Välipeippi

Lamium confertum

  • Heimo: Huulikukkaiskasvit – Lamiaceae (Labiatae)
  • Kasvumuoto: 1-vuotinen ruoho.
  • Korkeus: 20–40 cm. Varsi usein rento–koheneva, tyvestä haarova, haarat kohenevia, 4-särmäinen, särmiä myöten pehmeäkarvainen–lähes kalju. Miltei tuoksuton.
  • Kukka: Teriö vastakohtainen, punainen, 15–20 mm pitkä, yhdislehtinen, 2-huulinen, pitkätorvinen. Ylähuuli kupera, 4–5,5 mm pitkä; alahuuli n. 4 mm pitkä, keskiliuska vastaherttamainen, sivuliuskat hyvin pienet, kolmiomaiset hampaat. Verhiö lähes säteittäinen, 5-liuskainen, 5-suoninen, liuskat teriön torvea selvästi pitempiä, kukinnan jälkeen harittavia. Heteitä 4, joista 2 lyhyttä ja 2 pitkää. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto tähkämäinen, tiheiden lehtihankaisten kiehkuroiden muodostama latvaryhmä.
  • Lehdet: Vastakkain, ruodillisia, aivan ylimmät ruodittomia. Lapa munuaismainen–lähes herttamainen, verkkosuoninen, myötäkarvainen, tumma, laita melko säännöllisesti iso- ja leveähampainen. Kukinnon tukilehdet varsilehtien kaltaisia.
  • Hedelmä: 4-osainen lohkohedelmä. Hedelmykset (lohkot) pitkänomaisia, hiukan särmikkäitä, ruskeita.
  • Kasvupaikka: Puutarhat, maakasat, viljelys- ja joutomaat.
  • Kukinta: Touko–syyskuu.

Kaikki neljä punakukkaista peippilajiamme ovat pieniä viljelys- ja joutomaiden kasveja. Ne vaativat kasvupaikaltaan avoimuutta ja alustaltaan ravinteisuutta. Useimmiten ne kasvavat ihmisen riesana rikkaruohoina. Tarkkasilmäinen kitkijä saattaa erottaa ensi silmäyksellä kovin samannäköisten peippien joukosta useita muun muassa kukka- ja lehtituntomerkkien osalta poikkeavia lajeja.

Välipeipin oletetaan syntyneen puna- (L. purpureum) ja sepiväpeipin (L. amplexicaule) risteytymänä, josta tuli itsenäinen kun sen kromosomisto kaksinkertaistui eikä se enää voinut risteytyä kantalajiensa kanssa. Kasveilla lajiutuminen saattaa tapahtua tällä tavoin hyvinkin nopeasti.

Välipeippi on punakukkaisista peipeistä kookkain, mutta sen voi sekoittaa isokokoisiin punapeippiyksilöihin. Ehkä varmin tuntomerkki on verhiössä, jonka liuskat ovat teriön torvea pitemmät. Lajinmäärityksessä voi myös seurata vainuaan: välipeippi on lähes hajuton, punapeipin ja liuskapeipin (L. hybridum) lemu on useimpien nenään epämiellyttävä. Usein jo löytöpaikan perusteella voi päästä jäljille, sillä välipeippi on Suomessa melko harvinainen kasvi, jota tavataan lähinnä Lounais-Suomessa Ahvenanmaalta Hämeeseen, toisaalta harvinaisempana Itä-Suomessa. Satunnaisesti se voi toki esiintyä pohjoisempanakin. Lajin maailmanlaajuinen levinneisyyskin on suhteellisen suppea alue pohjoista Keski- ja Itä-Eurooppaa – tällä alueella laji lienee myös alun perin syntynyt.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page