Hopeatäpläpeippi, L. maculatum Hopeatäpläpeippi, L. maculatum Hopeatäpläpeippi, L. maculatum

© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Valkopeippi

Lamium album

  • Heimo: Huulikukkaiskasvit – Lamiaceae (Labiatae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakko hoikka, rönsyllinen.
  • Korkeus: 20–80 cm. Varsi koheneva, haaraton, 4-särmäinen, särmiä myöten pehmeäkarvainen, myös nystykarvainen.
  • Kukka: Teriö vastakohtainen, valkoinen, vihertävätäpläinen, 20–25 mm pitkä, yhdislehtinen, 2-huulinen, pitkätorvinen, ylöskaartuva. Ylähuuli kupera; alahuuli 3-liuskainen, keskiliuska vastaherttamainen, sivuliuskat hyvin pienet, hammasmaiset. Verhiö lähes säteittäinen, 5-suoninen, 5-liuskainen, liuskat suunnilleen teriön torven pituisia. Heteitä 4, joista 2 lyhyttä ja 2 pitkää. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto tähkämäinen, tiheiden lehtihankaisten kiehkuroiden muodostama latvaryhmä.
  • Lehdet: Vastakkain, ruodillisia. Lehtilapa herttamaisen puikea, verkkosuoninen, molemmin puolin karvainen, laita isohampainen. Kukinnon tukilehdet varsilehtien kaltaisia.
  • Hedelmä: 4-osainen lohkohedelmä. Hedelmykset (lohkot) särmikkäitä.
  • Kasvupaikka: Puutarhat, pihat, niityt, pensaikot, pientareet, tienvarret, joutomaat, asuntojen liepeet.
  • Kukinta: Touko–lokakuu.

Rakennusten seinustoilla, piennarmailla ja muilla kovin arkisilla paikoilla viihtyvän valkopeipin alkuperäiset kasvupaikat ovat kaukana Itä-Euroopan ja Länsi-Aasian vuoristoissa. Laji on levinnyt ihmisen mukana jo kauan sitten suurimpaan osaan Eurooppaa ja Suomen eteläosiin. Siemenet leviävät hyvin vaikkapa mullan, lannan, heinän tai siementavaran seassa ja säilyvät elinkelpoisina todella pitkään – jopa tuhatvuotisia siemeniä on onnistuttu idättämään. Luonnossa valkopeippi leviää muurahaisten välityksellä, mutta ne ovat hitaita pitkillä matkoilla. Valkopeippiä on saatettu levittää tarkoituksellakin. Etenkin kasvin kukista tehdyllä uutteella on hoidettu monenlaisia vaivoja. Meikäläiset kasvupaikat eivät kylläkään viittaa viljelyyn, vaikka laji kelpaisi paitsi koristeeksi, myös rohdoksi ja villiyrttiharrastajille ravinnoksi (etenkin nuoret lehdet) ja kukat terveysannoksen kaunistajaksi.

Valkopeippi kasvaa usein muhevilla ja typpipitoisilla paikoilla nokkosen seuralaisena ja kukattomat yksilöt muistuttavatkin sitä erehdyttävästi sahalaitaisine lehtineen. Rohkea voi erottaa lajien kukkimattomat versot toisistaan tunnustelemalla: valkopeipillä ei ole nokkoselle leimallisia poltinkarvoja, ainoastaan tavallisia sukakarvoja. Yleensä kasvit on kuitenkin helppo erottaa jo ulkonäöstä, sillä valkopeippi kukkii monta kuukautta ja sen valkoiset huulikukat poikkeavat nokkosen vaatimattomista, pienistä kukista kuin yö päivästä. Lähekkäin kiehkuroissa sijaitsevat valkopeipin kukat näyttävät luultavasti pölyttäjän silmään houkuttelevilta kuin yksi iso kukka. Vain pitkäkärsäiset mesipistiäiset yltävät meteen pitkän teriön torven pohjalla. Niiden imukärsän ohjaa perille karvakiehkura, joka samalla pitää pölytyksen kannalta merkityksettömät pikkuotukset loitolla medestä.

Hopeatäpläpeippi (L. maculatum) on yleensä puna–punertavakukkainen ja sen lehdissä on hopeainen laikku tai raita. Mutta myös valkokukkaisiin ja laikuttomiin yksilöihin voi puutarhoissa tai niiden liepeillä törmätä, ja sellaisten erottaminen valkopeipistä vaatii jo tarkempaa tutkimusta.

Peipit erottaa selvästi verkkosuonisten lehtiensä avulla pillikkeistä (Galeopsis spp.), joiden lehtilapa on sulkasuoninen. Sukujen kukkarakenteet poikkeavat myös toisistaan, sillä peippien teriön alahuulen sivuliuskat ovat pieniä, sulautuneet keskiliuskaan tai puuttuvat kokonaan. Pillikkeillä teriön alahuuli on selvästi kolmiliuskainen. Peipit ovat pehmytkarvaisia ja pillikkeet sukakarvaisia.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page