© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Vilukko

Parnassia palustris

  • Nimi myös: Suovilukko
  • Heimo: Kelaskasvit – Celastraceae
    (aiemmin Vilukkokasvit – Parnassiaceae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho.
  • Korkeus: 5–25 cm. Varsi tav. 1-lehtinen, joskus 2-lehtinen tai lehdetön.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, valkoinen, 2–3 cm leveä; terälehtiä 5, soikeita, pyöreäkärkisiä, selväsuonisia, n. 10 mm pitkiä. Verholehtiä 5, suippokärkisiä. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, lähestulkoon vartaloton, 4-luottinen. Lisäksi 5 joutohedettä (mesilehteä), joiden leveän, lapamaisen osan kärjessä n. 3 mm pitkiä, nuppikärkisiä ripsiä. Kukat yksittäin varsien latvassa, heikosti tuoksuvia.
  • Lehdet: Tyviruusukkeena ja varrella kierteisesti. Tyvilehdet pitkäruotisia, varsilehti ruoditon, sepivä. Lapa puikea, herttatyvinen (varsilehti tasatyvinen), ehytlaitainen, kalju, usein valkokärkinen, alta punapilkkuinen.
  • Hedelmä: 4-liuskainen, 10–12 mm pitkä kota.
  • Kasvupaikka: Rehevähköt suo- ja rantaniityt, letot, lettokorvet, lähteiset suot, suonreunamat, puronvarret, lievästi soistuneet entiset kaskimaat.
  • Kukinta: Heinä–elokuu.

Vilukon suomenkielisen nimen pohjana on kansan käyttämä nimitys vilukukka. Vilukon tapauksessa nimessä lienee viittaus lajin kasvupaikkoihin: kylmä ilma valuu tunnetusti ympäristöään alempana sijaitseville suoniityille ja kosteikoille, jotka siksi kietoutuvat herkästi viluisaan usvaan ja joutuvat ensimmäisenä alttiiksi yöhalloille. Loppukesällä kukkivan vilukon kukat olivat entisajan maatalousyhteiskunnassa talonpojille merkki aloittaa niittäminen ja heinänteko. Lajin ruotsinkielisen nimen ‘slåtterblomma’ alku tarkoittaakin heinäntekoa.

Eliökunnan nykyaikaisen tieteellisen nimistön kehittänyt Carl von Linné kunnostautui myös antamalla monelle kasville nykymuotoisen suku- ja lajinimen, joihin antiikin mytologia ja kreikkalaiset runot häntä usein innoittivat. Parnassosvuori Kreikassa oli antiikin ajan käsityksen mukaan Apollon ja runottarien asuinpaikka – ja sukunimeensä tämän myyttisen paikan saanut vilukko on todella runollisen kaunis kukka. Kukan rakenne on niin omalaatuinen, että sitä kannattaa tilaisuuden tullen kumartua tarkastelemaan läheltä. Heteiden ja terälehtien välissä kiehkura joutoheteitä on muuttunut mesiäisiksi. Nämä ovat liuskoittuneet ja jokaisen liuskan kärjessä on pisaramainen, hunajanvärinen nuppi. Pölyttäjinä toimivia pieniä kärpäsiä ja pistiäisiä houkutteleva mesi on kuitenkin mesiäisen tyvellä. Vilukon kukassa toimii kerrallaan vain yksi viidestä heteestä, joista kukin jakaa siitepölyä keskimäärin vuorokauden ajan. Luotti puolestaan avautuu vastaanottamaan siitepölyä vasta kun kaikki heteet ovat tyhjentyneet.

Tuuli ja vesi levittävät vilukon siemeniä helposti laajalle ympäristöön, leviämistä edistää vielä siementen ilmatäytteinen, pussimainen lisäke. Vilukko on yleinen vain Lapin ja Kainuun letoilla, kosteilla jokivarsiniityillä ja tuntureilla. Etelä- ja Keski-Suomessa se on hyvin harvinainen, rannikolla ja saaristossa merenrantaniityillä sentään hieman yleisempi.

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page