Kuvat: ©Jouko Lehmuskallio

Vuohenputki

Aegopodium podagraria

  • Heimo: Sarjakukkaiskasvit – Apiaceae (Umbelliferae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakko pitkä, vaakasuora. Muodostaa tiheitä kasvustoja.
  • Korkeus: 30–100 cm. Varsi yläosasta haaroittuva, särmikäs, tav. kalju, usein tyveltä punertava, ontto, nivelkohdissa väliseinät.
  • Kukka: Teriö säteittäinen (laitakukat usein hieman vastakohtaisia), valkoinen (harvoin punertava), n. 4 mm leveä; terälehtiä 5, lovipäisiä, kärki sisäänkiertynyt. Verhiö puuttuu. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 2-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto kerrannaissarja, pikkusarjoja 10–20. Pää- ja pikkusarjat suojuslehdettömiä.
  • Lehdet: Kierteisesti, kanta tuppimainen, tyvilehdet pitkäruotisia. Tyvilehtien lapa leveän kolmiomainen, 2 kertaa 3-lehdykkäinen, vaaleanvihreä. Lehdykät kapeansoikeita–puikeita, vinotyvisiä, sahalaitaisia tai joskus liuskaisia, päätölehdykkä usein 3-liuskainen. Varsilehdet 3-lehdykkäisiä.
  • Hedelmä: Munanmuotoinen–soikea, sivulta litteähkö, 2-osainen, kapeaharjuinen, tummanruskea, 3–4 mm pitkä lohkohedelmä.
  • Kasvupaikka: Lehdot, puronvarret, metsänreunat, laitumet, pientareet, puutarhat, pihat, puistot, joutomaat.
  • Kukinta: Kesä–elokuu.

Vuohenputki kasvaa meillä alkuperäisenä merenrantalehdoissa ja luultavasti myös Hämeen, Savon ja Karjalan rantalehdoissa. Useimmille se on kuitenkin tuttu puutarhoista ja muualta asutuksen piiristä. Nykyihmisen ryytimaalla vuohenputki on kiusallinen rikkaruoho, mutta keskiajalla sitä on saatettu levittää aivan tarkoituksella lääkekasviksi kihdin parantamiseen. Lajin tieteellinen nimi on johdettu tuon nivelsairauden kreikankielisestä nimestä podagra. Suomenkielinen nimi lienee perua lajin usein kaksiliuskaisista lehdyköistä, jotka saattavat tuoda mieleen vuohen sorkan.

Vuohenputken maavarret rönsyilevät laajalle tehden lajista vaikean hävitettävän kukkapenkistä tai kasvimaalta. Maavarret katkeilevat helposti maata muokattaessa, ja pienikin pala riittää uuden kasvuston alkuun. Usein vuohenputki muodostaa tiiviitä kasvustoja, joissa ei juuri muita kasveja näe. Tiheän lehvästön varjostus voi yksin riittää tukahduttamaan muut taimet, mutta saattaa vuohenputki käydä kilpailijoitaan vastaan kemiallistakin sodankäyntiä: monet kasvit erittävät allelopaattisia aineita, jotka häiritsevät toisten lajien kasvua.

Karjalle vuohenputki ei maistu, eivätkä sitä tuhohyönteisetkään pahemmin vaivaa. Ihminen itse voi kuitenkin kerätä lajin ensimmäiset keväiset lehdet salaatteihin, myöhemmin käyttää niitä pinaatin tapaan tai mausteena. Syömällä vuohenputkea tuskin saa loppumaan puutarhasta, mutta kukapa oivallista villivihannesta haluaisikaan hävittää. Pohjois-Amerikkaan laji on viety myös tarkoituksella koristekasviksi – onhan se kieltämättä usein varsin koristeellisen näköinen. Vuohenputken voi sekoittaa lähinnä karhunputkeen (Angelica sylvestris), joka kuitenkin on yleensä selvästi korkeampi ja yksittäin kasvava, lehdet monilehdykkäisemmät ja pikkusarjat suojukselliset.

Muita saman heimon lajeja
Lataa NatureGate-sovellus iPhonelle Lataa NatureGate-sovellus Androidille

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page