© Copyright: Kuvat:

Jari Peltomäki, Priscilla Trenchard

. All rights reserved.

Supikoira

Nyctereutes procyonoides

  • Lahko: Petoeläimet – Carnivora
  • Heimo: Koiraeläimet – Canidae
  • Samannäköisiä lajeja: Ahma, Mäyrä
  • Koko: Keskikokoinen koiraeläin. Korkeus n. 20 cm, pää n. 11 cm, pää ja ruumis 45–80 cm, häntä 15–25 cm, paino 3–12 kg (talven alussa painavimmillaan).
  • Yleiskuvaus: Koiramainen. Syksyllä pyöreähkö, koska paino lisääntynyt ennen talviunta. Mustan, valkean, ruskean ja harmaan kirjava. Pohjavilla tiheää, peitinkarvat kankeita. Pitkä kuono, musta kasvonaamio, “poskiparta”. Korvat lyhyet, pyöreäpäiset, lähes turkin peitossa. Häntä keskimittainen, tuuhea. Jalat melko lyhyet.
  • Liikkuminen: Yöeläin. Kävelee tai juoksee, kiipeää. Myös ui ja sukeltaa. Pelästyneenä juoksee häntä pystyssä, jolloin hännän vaalea alapuoli näkyy hyvin. Melko hidas juoksija.
  • Jäljet: Munanmuotoiset, etukäpälät 5 cm, takakäpälät 4 cm. Neljä varvasanturaa selvästi erillään keskusanturasta, kynsien jäljet selvät. Muistuttaa ketun jälkiä, mutta varvasanturat enemmän erillään. Askelväli 40–80 cm, jälkijono mutkitteleva, ei koskaan suora.
  • Pesä: Pesä samanlaisissa paikoissa kuin ketulla. Ottaa usein muiden lajien (yleisimmin ketun ja mäyrän) kaivamia pesiä käyttöönsä.
  • Lisääntyminen: Yksiavioinen. Parittelu keväällä (maaliskuussa). Pentuja tavallisesti 6–10 (jopa 20), syntyvät toukokuussa sokeina lyhyen pehmeän karvan peittäminä, paino 60–90 g. Vieroitetaan 8 viikossa, sukukypsiä 8–10 kuukaudessa.
  • Äänet: Murisee, vinkuu, ulvoo, ei hauku (ainoa koiraeläin, joka ei hauku).
  • Ravinto: Kaikkiruokainen. Monenlaista kasviravintoa, etenkin marjoja, pähkinöitä, hedelmiä. Eläinravintona jyrsijöitä, matelijoita, sammakoita, kaloja, linnun munia ja poikasia, selkärangattomia. Syö myös raatoja.
  • Jätökset: 5–8 × 1–2 cm, käyristyneitä. Yhteiset jätöskasat käytössä.
  • Haitallisuusluokitus: Haitallinen vieraslaji. On myös EU:n vieraslajiluettelossa.

Supikoira on kotoisin Aasiasta, josta se on tuotu Eurooppaan turkiseläimeksi. Sen elinympäristöjä ovat monenlaiset metsäiset ja soiset maastot sekä järvien rannat. Suomeen supikoira saapui kaakosta 1930-luvun lopulla ja on nykyisin levinnyt suurimpaan osaan Suomea, noin Rovaniemen korkeudelle asti. Kanta on nykyään noin 280.000. Supikoira liikkuu enimmäkseen öisin, ja se nukkuu talviunta – erityisesti pohjoisessa (ainoa talviunta nukkuva koiraeläimemme), mutta noin kuukauden lyhyemmän ajan kuin mäyrä, eikä talviuni ole yhtäjaksoista. Elinpiirin koko on 100–200 ha. Supikoirat liikkuvat tyypillisesti pariskunnittain.

Suomalaisen ja esim. englantilaisen ja latinan lajinimensä supikoira on saanut supilta (pesukarhu, raccoon, procyon), jota se muistuttaa. Supia ei Suomessa tavata. Supikoira on tarhaeläin, jonka metsästys on sallittu vuoden ympäri. Supikoira on metsäjäniksen ohella metsästetyin eläin Suomessa. Suomi tuottaakin alan markkinoille yli 100.000 supikoiran nahkaa vuosittain (koko maailman tuotanto on 160.000).

Suomalaiset tarhaturkiseläimet

Suomi on maailman suurin ketunnahkojen tuottaja. Suosituin turkiskettu on (1) sinikettu (Vulpes lagopus), joka ei olekaan kettu vaan naalin siniharmaa värimuoto. Toinen suomalainen turkiskettu on (2) hopeakettu (Vulpes vulpes), joka on punaketun eli ‘aidon’ ketun jalostettu värimuoto. Toiseksi suosituin turkiseläin Suomessa on (3) minkki (Neovison vison), josta kasvatetaan useita eri värimuotoja. Muita Suomessa tarhattavia turkiseläimiä ovat (4) suomensupi (Nyctereutes procynoides) eli tämän sivun supikoiran tarhamuoto, ja vielä (5) hilleri (Mustela putorius).

Muita saman heimon lajeja

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page