© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Pihlaja

Sorbus aucuparia

  • Alalajit: Kotipihlaja (ssp. aucuparia), Pohjanpihlaja (ssp. glabrata)
  • Heimo: Ruusukasvit – Rosaceae
  • Kasvumuoto ja korkeus: Puu, usein monirunkoinen. 4–10 m. Pohjanpihlaja yleensä alle 5 m.
  • Kukka: Pieni, voimakastuoksuinen. Kehä 5-lukuinen, säteittäinen. Terälehdet valkoisia, pyöreäkärkisiä, 3–4 mm pitkiä. Verhiönliuskat kolmiomaisia, otakärkisiä. Heteitä 20, emiö yhdislehtinen, 3-lukuinen. Kukinto tiivis kerrannaishuiskilo.
  • Lehdet: Kierteisesti, ruodillisia, parilehdykkäisiä, 6–8-parisia, päätölehdykällisiä. Lehdykät soikeita, kapeanpuikeita, teräväsahalaitaisia, päältä lähes kaljuja, alta karvaisia. Syysväritys purppuranpunainen.
  • Silmut: Kapean munanmuotoisia, harmaakarvaisia. Silmusuomut tummia, mutta karvaisuuden johdosta näyttävät harmailta. Päätysilmut sivusilmuja selvästi suurempia.
  • Hedelmä: 3–6-siemeninen, punainen–kellanpunainen pohjusmarja. Kotipihlajan marja pyöreä, pohjanpihlajan pitkulainen. Marjat pysyvät puussa pitkälle talveen.
  • Kasvupaikka: Kuivahkot, tuoreet ja lehtomaiset kangasmetsät, lehdot, metsänreunat, rehevät korvet, rannat, kalliorinteet ja niittymäet. Myös koristepuu.
  • Kukinta: Kesä–heinäkuu.

Pihlajia tunnetaan yli 90 lajia. Pelkästään Euroopassakin lajeja on yli 50. Pihlaja on Pohjois-Savon maakuntakasvi ja muinaissuomalaisten pyhä puu. Se kasvaa melkein missä vaan, mutta jää pieneksi kuivilla ja laihoilla mailla. Aukeilla paikoilla pihlaja kasvaa leveäksi, monirunkoiseksi puuksi, mutta metsässä kasvaessaan jää usein toisten puitten varjoon.

(Koti)pihlaja on tyypillinen hyönteispölytteinen kasvi. Sen voimakastuoksuiset kukat houkuttelevat runsaasti pölyttäjiä kuten kärpäsiä, perhosia, kovakuoriaisia ja mehiläisiä. Siementen kypsyttyä tulevat linnut, mm. tilhet, rastaat, punarinnat ja punatulkut, jotka syövät marjoja ja samalla toimivat siementen levittäjinä.

Metsätaloudessa pihlajaa on pidetty vähäarvoisena puuna. Puuaines on kuitenkin kovaa ja joustavaa, sekä kauniin kellanruskeaa ja hyvin kiillottuvaa. Pihlaja on monimuotoinen, siitä on olemassa mm. riippaoksainen sekä kelta- ja makeamarjainen muoto. Pohjois-Suomessa yleinen alalaji on vähäkarvainen tai lähes kalju pohjanpihlaja (ssp. glabrata). Marjojen happamuus vaihtelee suuresti eri puissa. Jos ketun mielipidettä kysyy, niin marjat ovat happamia, ainakin Aisopoksen sadun pohjoismaisten versioiden mukaan. (Alkuperäisessä sadussa nälkäinen kettu havittelee viinirypäleitä.) Monet linnut, erityisesti tilhet ovat aivan eri mieltä. Marjoista voidaan valmistaa mm. hyytelöä ja niitä voi säilöä kuivaamalla.

Ei uuselintarvike

Pihlaja sisältyy Eviran luonnonvaraisten kasvien käyttölistaan ravintolisäaineeksi (kukat, silmut, lehdet, marjat) statuksella ‘ei uuselintarvike’ (aiemmin kauppayrtti). Listalla on noin 30 lajia, mukana yksi jäkälä (isohirvenjäkälä) ja yksi kääpä (pakurikääpä). Elintarviketeollisuudessa pihlajanmarjaa käytetään mm. hilloihin ja viineihin (tunnetuin oli Sorbus, jota ei valmisteta enää).

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon lajeja
Kukkakasveja samasta heimosta

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page