© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Haavanpunikkitatti

Leccinum aurantiacum

  • Heimo: Tatit – Boletaceae
  • Suku: Lehmäntatit – Leccinum
  • Syötävyys: ** – hyvä ruokasieni, Eviran suosittelema
  • Samannäköisiä lajeja: koivunpunikkitatti, lehmäntatti, lehtopunikkitatti, männynpunikkitatti
  • Lakki: 8–25 cm leveä, kookas, tukeva, aluksi hyvin kupera, vanhemmiten laakeneva, kuiva, himmeä. Oranssinpunainen tai oranssinruskea, vanhemmiten haalistuva. Lakin pintakelmu ulottuu lakin reunan alapuolelle. Pillistö aluksi kellanvalkoinen, myöhemmin harmahtava, kosketeltaessa tummuva. Pillit pieniä ja pyöreäsuisia.
  • Jalka: 8–20 cm pitkä, 2–5 cm paksu, tukeva, alaspäin pullistuva, pohjaväri valkoinen. Jalan pinnalla olevat nukkatupsut aluksi valkoisia, myöhemmin ruosteenvärisiä.
  • Malto: Nuorella sienellä kovaa ja kiinteää, valkoista. Jalan malto vanhemmiten puisevan säikeistä. Leikkauskohdista aluksi punertuvaa, sitten violetinsävyiseksi harmaantuvaa.
  • Itiöpölyn väri: Kellanruskea.
  • Maku: Mieto.
  • Haju: Mieto.
  • Kasvupaikka: Haavikot, sekametsissä haapojen lähettyvillä. Haavan juurisieni. Hemi–, etelä–, keski– ja pohjoisboreaalinen vyöhyke.
  • Satoaika: Heinä–syyskuu.
  • Säilytys: Kuivaus, pakastus.

Punikkitatit ovat monimuotoinen lajiryhmä, johon kuuluu useita, toisiaan muistuttavia lajeja. Monien muiden tattien tapaan punikkitatit muodostavat sienijuurta puiden kanssa ja punikkitattilajimme ovatkin erikoistuneet eri puulajien mykorritsasieniksi. Haavalla, koivulla, männyllä ja tammella on kullakin oma punikkinsa. Punikkitatit ovat saaneet nimensä kellan– tai ruskeanpunaisesta lakin pintakelmusta. Lakki on punikkitateilla himmeäpintainen ja aivan kuiva, se ei limaannu edes sateella. Jalan huomiota herättävä ominaispiirre punikkitateilla on nukkatupsuisuus. Punikkitattien malto on kovaa ja kiinteää ja sen väri muuttuu joutuessaan kosketuksiin ilman kanssa. Kaikki punikkitatit ovat hyviä ruokasieniä, mutta ne on kypsennettävä perusteellisesti, jottei sieniateriasta seuraa vatsanväänteitä ja pahoinvointia. Oireet menevät yleensä itsestään ohi muutamissa tunneissa eikä sairaalahoitoa tarvita.

Haavanpunikkitatti kasvaa yleisenä Etelä-Suomessa ja se harvinaistuu mitä pohjoisemmaksi siirrytään. Sitä tavataan lehtimetsissä ja haavikoissa haavan juurisienenä ja sen saattaa löytää yksittäinkin kasvavien haapojen läheltä. Tunturi-Lapissa tätä punikkitattilajia ei tavata lainkaan. Haavanpunikkitatin satokausi alkaa aikaisin, jo heinäkuussa ja jatkuu aina syyskuulle asti. Ruokasienestäjän on syytä kerätä vain kiinteämaltoisia yksilöitä. Haavanpunikkitattia kannattaa säilöä kuivaamalla tai pakastamalla, mutta myös mausteliemessä säilöminen tai suolaaminen onnistuu. Suolasieniksi valmistettaessa tattien kiinteys kuitenkin kärsii.

Haavanpunikkitatin voi sekoittaa lehmäntattiin (L. scrabrum), koivun- (L. versipelle), männyn- (L. vulpinum) ja lehtopunikkitattiin (L. populinum). Punikkitatit erottaa lehmäntateista helposti lakin pintakelmun pituudesta; punikkitattien lakin pintakelmu ulottuu lakin reunan yli kääntyen pillistön puolelle, lehmäntattien pintakelmu jää lakin reunan tasalle. Lehmäntatin malto ei myöskään vaihda väriä leikkauspinnalta, vaan pysyy valkeana. Koivunpunikkitatin malto muuttuu leikkauspinnastaan nopeasti sinertäväntummaksi, männyn-, lehto- ja haavanpunikkitatin puolestaan pian punertavaksi ja hitaasti tummanharmaaksi. Lehmäntatin, koivun- ja männynpunikkitatin nukkatupsut ovat tummanharmaita, lehtopunikkitatin punaruskeita ja haavanpunikkitatin nukkatupsut ovat täysin vaaleita.

Muita saman suvun lajeja
Huomio!

Ennen sienten maistamista tai syömistä täytyy olla täysin varma lajin tunnistamisesta. Sivuston tietoja tulee pitää ohjeellisena. Tarvittaessa tulee käyttää myös muita lähdeteoksia. Tekijät eivät vastaa mahdollisten virheiden aiheuttamista vaaratilanteista.

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page