© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio, Lasse Kosonen.
All rights reserved.

Haavanpunikkitatti

Leccinum albostipitatum

  • Heimo: Boletaceae
  • Suku: Lehmäntatit – Leccinum
  • Syötävyys: ** – hyvä ruokasieni, Eviran suosittelema
  • Näköislajit: koivunpunikkitatti, lehmäntatti, lehtopunikkitatti, männynpunikkitatti
  • Lakki: 8–25 cm leveä, kookas, tukeva, aluksi hyvin kupera, vanhemmiten laakeneva, kuiva, himmeä, oranssinpunainen tai oranssinruskea, vanhemmiten haalistuva. Lakin pintakelmu ulottuu lakin reunan yli ja kääntyy alapuolelle. Pillistö aluksi kellanvalkoinen, myöhemmin harmahtava, kosketeltaessa tummuva. Pillit pieniä ja pyöreäsuisia.
  • Jalka: 8–20 cm pitkä, 2–5 cm paksu, tukeva, tyveen päin pullistuva, pohjaväri valkoinen. Pinnalla olevat nukkatupsut aluksi valkoisia, myöhemmin ruosteenvärisiä. Vihertyy usein tyviosasta.
  • Malto: Nuorella sienellä kovaa ja kiinteää, valkoista. Jalan malto vanhemmiten puisevan säikeistä. Leikkauskohdista aluksi punertuvaa, sitten violetinsävyiseksi harmaantuvaa.
  • Itiöpölyn väri: Kellanruskea.
  • Maku: Mieto.
  • Haju: Heikko, ei erityinen.
  • Kasvupaikka: Haavan juurisieni. Sekametsissä haapojen lähettyvillä ja puhtaissa haavikoissa. Hemi–, etelä–, keski– ja pohjoisboreaalinen vyöhyke.
  • Satoaika: Heinä–syyskuu.
  • Säilöntä: Kuivaus, pakastus.

Punikkitatit ovat monimuotoinen lajiryhmä, johon kuuluu useita, toisiaan muistuttavia lajeja. Monien muiden tattien tapaan punikkitatit muodostavat sienijuurta puiden kanssa ja punikkitattilajimme ovatkin erikoistuneet eri puulajien mykorritsasieniksi. Haavalla, koivulla, männyllä ja tammella on kullakin oma punikkitattinsa. Punikkitatit ovat saaneet nimensä kellan– tai ruskeanpunaisesta lakin pintakelmusta, joka kääntyy osaksi pillistön päälle. Lakki on himmeäpintainen ja aivan kuiva, eikä limaannu edes sateella. Jalan huomiota herättävä ominaispiirre on nukkatupsuisuus. Punikkitattien malto on kovaa ja kiinteää ja se tummenee joutuessaan kosketuksiin ilman kanssa. Kaikki punikkitatit ovat hyviä ruokasieniä, mutta ne on kypsennettävä perusteellisesti, jottei sieniateriasta seuraa vatsanväänteitä ja pahoinvointia. Oireet menevät yleensä itsestään ohi muutamissa tunneissa eikä sairaalahoitoa tarvita.

Haavanpunikkitatti kasvaa yleisenä Etelä-Suomessa ja harvinaistuu pohjoista kohti. Sitä tavataan lehtimetsissä ja haavikoissa haavan juurisienenä. Sen saattaa löytää yksittäinkin kasvavien haapojen läheltä. Tunturi-Lapissa tätä punikkitattilajia ei tavata lainkaan. Haavanpunikkitatin satokausi alkaa aikaisin, jo heinäkuussa ja jatkuu syyskuulle asti. Syötäväksi on syytä kerätä vain kiinteämaltoisia yksilöitä. Haavanpunikkitattia kannattaa säilöä kuivaamalla tai pakastamalla, mutta myös suolaamalla. Suolasieniksi valmistettaessa tattien kiinteys kuitenkin kärsii.

Haavanpunikkitatin voi sekoittaa lehmäntattiin (L. scabrum), koivun- (L. versipelle), männyn- (L. vulpinum) ja lehtopunikkitattiin (L. aurantiacum). Punikkitatit erottaa lehmäntateista helposti lakin pintakelmun pituudesta; punikkitattien lakin pintakelmu ulottuu lakin reunan yli kääntyen osaksi pillistön päälle, lehmäntattien pintakelmu jää lakin reunan tasalle. Lehmäntatin mallon leikkauspinnassa ei ole värinmuutoksia. Koivunpunikkitatin malto muuttuu leikkauspinnastaan nopeasti sinertäväntummaksi, männyn-, lehto- ja haavanpunikkitatin puolestaan pian punertavaksi ja hitaasti tummanharmaaksi. Lehmäntatin, koivun- ja männynpunikkitatin jalan nukkatupsut ovat tummanharmaita, lehtopunikkitatin punaruskeita ja haavanpunikkitatin vaaleita ja tummuvat vanhemmiten.

Muita saman suvun lajeja
Huomio!

Ennen sienten maistamista tai syömistä täytyy olla täysin varma lajin tunnistamisesta. Sivuston tietoja tulee pitää ohjeellisena. Tarvittaessa tulee käyttää myös muita lähdeteoksia. Tekijät eivät vastaa mahdollisten virheiden aiheuttamista vaaratilanteista.

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page