© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio, Lasse Kosonen.
All rights reserved.

Jättikuukunen

Langermannia gigantea

  • Tieteelinen synonyymi: Calvatia maxima, Calvatia gigantea
  • Heimo: Agaricaceae
  • Suku: Jättikuukuset – Langermannia
  • Syötävyys: ** – hyvä ruokasieni nuorena
  • Näköislajit: Aivan pienenä nurmimaamuna, ryhmätuhkelo, vähän isompana ukonkuukunen. Kun itiöemä on kasvanut suureksi, on sekaantuminen mahdotonta.
  • Itiöemä: Hyvin suuri, 20–50 cm, (litistyneen) pallomainen, jalaton. Ulkokerros valkoinen, sileähkö tai hieman epätasainen. Aikaa myöten ulkokerros ruskettuu ja kuoriutuu pois ja jäljelle jää paperinohut, kellanruskea sisäkerros. Lopulta sisäkerros karisee pois epäsäännöllisen muotoisina hiutaleina. Itiöemän halkaisupinta tasaisen valkoista, kiinteää, tummuu itiöiden kypsyessä.
  • Malto: Nuorena valkoista ja kiinteää, myöhemmin kellertävää tai vihertävää ja vetistä, lopuksi tummaa ja pölyävää.
  • Itiöpölyn väri: Oliivinruskea.
  • Maku: Mieto.
  • Haju: Heikko, miellyttävä.
  • Kasvupaikka: Puistonurmikot, puutarhat. Suosii typpipitoista maata ja vaatii runsaita ravinteita. Karikkeen lahottaja. Kasvaa toisinaan kaarimaisina muodostumina, ns. noidankehinä. Hemi-, etelä- ja harvinaisempana keskiboreaalinen vyöhyke.
  • Satoaika: Elo–lokakuu.
  • Säilöntä: Parasta tuoreena.

Jättikuukunen on hämmästyttävä näky: se voi kasvaa läpimitaltaan puolimetriseksi ja painaa yli 10 kiloa. Kiteeltä löytyi v. 2011 11-kiloinen jättikuukunen. Yleensä se kuitenkin jää muutaman kilon painoiseksi. Nuorena jättikuukunen on hyvä ruokasieni. On varmistettava, että se on sisältä puhtaan valkoinen; silloin siitä voi leikata viipaleita ja paistaa pannulla. Maku muistuttaa hieman munakasta. Myöhemmin sisältö kellertyy ja tummuu, eikä se käy enää syötäväksi. Jättikuukunen on Suomen sienistön suurikokoisin sienilaji ja varsinkin painavin. Suuren kokonsa vuoksi se herättää aina huomiota, missä sitä kasvaakin, ja sitä on löydetty harvakseltaan etelästä Kemin seudulle asti. Nuorena jättikuukunen on sekä pinnalta että sisältä valkoinen, melko pian itiöpölyt alkavat tummentaa sientä sisältä (aluksi kellertäväksi) ja päältä ja tällöin sieni ei ole enää syötävä. Jättikuukuset lahottavat kasvualustansa ja etenevät vuosi vuodelta laajenevissa kaarissa. Ukonkuukunen (Lycoperdon utriforme) on pienikokoisempi, suurimmillaan lapsen pään kokoinen, muodoltaan päärynämäinen ja sen pinta on valkoinen, ruuduiksi halkeileva.

Huomio!

Ennen sienten maistamista tai syömistä täytyy olla täysin varma lajin tunnistamisesta. Sivuston tietoja tulee pitää ohjeellisena. Tarvittaessa tulee käyttää myös muita lähdeteoksia. Tekijät eivät vastaa mahdollisten virheiden aiheuttamista vaaratilanteista.

Seuraa meitä!


Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page