© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio, Lasse Kosonen.
All rights reserved.

Kehnäsieni

Cortinarius caperatus

  • Heimo: Cortinariaceae
  • Suku: Seitikit – Cortinarius
  • Syötävyys: *** – erinomainen ruokasieni, Ruokaviraston suosittelema
  • Näköislajit: mesinuppiseitikki, valkovillaseitikki (kuvat 10 ja 11), vanujalkaseitikki (kuva 12), vaskiseitikki
  • Lakki: 5–15 cm leveä, nuorena puolipallomainen, laakenee kuperaksi ja myöhemmin laakeaksi, säteittäisesti ryppyinen, himmeän mattapintainen, kosteana limainen ja epäselvärajaisesti kosteusmuuntuva, vaalean ruskeankeltainen, keskeltä vaaleahärmäinen eli kehnäinen. Reunat usein halkeilleet, keskeltä matalasti koholla. Heltat tiheässä, kolotyviset, nuorena hyvin vaalean rusehtavat, myöhemmin itiöpölyn värjäämänä kanelinruskeat, sahateräiset.
  • Jalka: 5–15 cm pitkä, tasapaksu (1–2 cm) tai hiukan tyvestä levenevä, poikkipäinen, tanakka, lakin värinen tai vaaleampi, usein violetinsävyinen, pitkittäissäikeinen, renkaallinen, renkaan yläpuolella vaaleita sahamaisia kuvioita. Rengas vaalea, harvoin sinisävyinen, sormusmainen, helposti irtoava, reunoilta kalvomainen.
  • Malto: Kellanvalkoista, pehmeää, paksua, jalassa säikeistä.
  • Itiöpölyn väri: Ruosteenruskea.
  • Maku: Mieto.
  • Haju: Heikko.
  • Kasvupaikka: Kangasmetsät, tunturikoivikot, harjumänniköt, lehtimetsät. Havupuiden ja koivun juurisieni. Koko Suomi.
  • Satoaika: Elo–syyskuu.
  • Säilöntä: Pakastus. Kuivausta ei suositella.

Kehnäsieni kasvaa hyvin yleisenä koko maassa havupuiden ja koivujen seurassa. Etelässä sen lempipaikkoja ovat sammaleiset harjumänniköt, pohjoisesta sen löytää tunturikoivikoista. Kehnäsieni saattaa paikoin olla hyvinkin runsassatoinen ja jo lyhyellä sieniretkellä siitä voi saada korin täyteen. Nuoret sienet ovat kokonaisuudessaan ruuaksi kelpaavia, vanhojen sienten jalat ovat usein niin puumaisia ja toukkaisia, että ne kannattaa jättää metsään ja napata vain lakit mukaan. Kehnäsieni kerää ympäristöstään kadmiumia, joten sitä ei pidä kerätä teiden tai teollisuusalueiden lähistöltä.

Kehnäsienelle ominaista on sen lakin pinnalla oleva kehnä, valkoinen tai vaalean violetinsävyinen helmiäishohde, mistä se on saanut nimensäkin. Toinen ominaispiirre on lakin ryppyisyys, johon sienen tieteellinen nimikin viittaa, caperatus, ‘ryppyinen’. Kehnäsienen lakkia onkin verrattu niin mummun yömyssyyn kuin kylvyssä rypistyneisiin sormenpäihin. Kun tähän tuntomerkkiyhdistelmään lisätään vielä sormusmainen rengas, ei kehnäsienen tunnistamisen pitäisi olla vaikeaa. Nykymääritelmien mukaan kehnäsieni luokitellaan seitikkien laajaan sukuun.

Valkovillaseitikki & Vanujalkaseitikki

Cortinarius laniger & Cortinarius claricolor

Kehnäsienen saattaa sekoittaa muutamiin muihin maamme seitikkeihin: vanujalka- (C. claricolor), valkovilla- (C. laniger), mesinuppi- (C. multiformis) ja vaskiseitikkiin (C. saginus). Näillä seitikeillä ei ole kehnäsienelle ominaista rengasta, vaan erilaisia ulkosuojuksen jäänteitä roikkuu pitkin jalkaa. Näiltä seitikeiltä puuttuu myös kehnäsienelle ominainen kehnä lakin päältä. Kehnäsienellä puolestaan ei ole muille seitikeille tyypillistä seittisuojusta yhdistämässä lakkia ja jalkaa. Vanujalka-, valkovilla- ja mesinuppiseitikkiä ei pidetä ruokasieninä, vaskiseitikkiä pidetään hyvän ruokasienenä, suosittelemme kuitenkin vain kokeneille keräilijöille.

Muita saman suvun lajeja
Huomio!

Ennen sienten maistamista tai syömistä täytyy olla täysin varma lajin tunnistamisesta. Sivuston tietoja tulee pitää ohjeellisena. Tarvittaessa tulee käyttää myös muita lähdeteoksia. Tekijät eivät vastaa mahdollisten virheiden aiheuttamista vaaratilanteista.

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page