© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Kehnäsieni

Cortinarius caperatus

  • Tieteellinen synonyymi: Rozites caperata
  • Heimo: Cortinariaceae
  • Suku: Seitikit – Cortinarius
  • Syötävyys: *** – erinomainen ruokasieni, Eviran suosittelema
  • Samannäköisiä lajeja: mesinuppiseitikki, valkovillaseitikki, vanujalkaseitikki, vaskiseitikki
  • Lakki: 5–15 cm leveä, nuorena pallomainen, laakenee kuperaksi ja myöhemmin laakeaksi, säteittäisesti ryppyinen, himmeän mattapintainen, keskeltä vaaleahärmäinen eli kehnäinen. Reunoilta usein repeillyt, keskeltä matalasti koholla. Vaalean ruskeankeltainen, varsinkin lakin keskellä kehnää, valkoista tai vaalean violetinsävyistä helmiäishohdetta. Heltat tiheässä, kolotyviset, nuorena harmahtavat, myöhemmin itiöpölyn värjäämänä kanelinruskeat, sahateräiset.
  • Jalka: 5–15 cm pitkä, tasapaksu (1–2 cm) tai hiukan tyvestä levenevä, tanakka, lakin värinen tai vaaleampi, pitkittäissäikeinen, renkaallinen, renkaan yläpuolella vaaleita sahamaisia kuvioita. Rengas vaalea, sormusmainen, helposti irtoava, reunoilta kalvomainen.
  • Malto: Kellanvalkoista, pehmeää, paksua, jalassa säikeistä.
  • Itiöpölyn väri: Ruosteenruskea.
  • Maku: Mieto.
  • Haju: Mieto.
  • Kasvupaikka: Kangasmetsät, tunturikoivikot, harjumänniköt, lehtimetsät. Havupuiden ja koivun juurisieni. Koko Suomi.
  • Satoaika: Elo–syyskuu.
  • Säilytys: Pakastus. Kuivausta ei suositella.

Kehnäsieni kasvaa hyvin yleisenä koko maassa havupuiden ja koivujen seurassa. Etelässä sen lempipaikkoja ovat sammaleiset harjumänniköt, pohjoisesta sen löytää tunturikoivikoista. Kehnäsieni saattaa paikoin olla hyvinkin runsassatoinen ja jo lyhyellä sieniretkellä siitä voi saada korin täyteen. Nuoret yksilöt ovat kokonaisuudessaan ruuaksi kelpaavia, vanhojen yksilöiden jalat ovat usein niin puumaisia ja toukkaisia, että ne kannattaa jättää metsään ja napata vain lakit mukaan. Kehnäsieni kerää ympäristöstään kadmiumia, joten sitä ei pidä kerätä teiden tai teollisuusalueiden lähistöltä.

Kehnäsienelle ominaista on sen lakin pinnalla oleva kehnä, valkoinen tai vaalean violetinsävyinen helmiäishohde, mistä se on saanut nimensäkin. Aivan kuin metsänkeiju olisi sirotellut keijupölyä näiden erinomaisten ruokasienien päälle. Toinen ominaispiirre on lakin ryppyisyys, johon sienen latinankielinen nimikin viittaa, caperatus, ‘ryppyinen’. Kehnäsienen hattua onkin verrattu niin mummun yömyssyyn kuin kylvyssä rypistyneisiin sormenpäihin. Kun tähän tuntomerkkiyhdistelmään lisätään vielä sormusmainen rengas, ei kehnäsienen tunnistaminen metsässä pitäisi olla vaikeaa.

Kehnäsienen saattaa kuitenkin sekoittaa muutamiin maamme seitikkeihin, vaski- (Cortinarius saginus), vanujalka- (C. claricolor), valkovilla- (C. laniger) tai mesinuppiseitikkiin (C. multiformis). Seitikeillä ei ole kehnäsienelle ominaista rengasta, vaan erilaisia ulkosuojuksen jäänteitä roikkumassa pitkin jalkaa. Seitikeiltä puuttuu myös kehnäsienelle ominainen kehnä lakin päältä. Kehnäsienellä puolestaan ei ole seitikeille tyypillistä seittisuojusta roikkumassa lakista jalkaan, vaikka se seitinkiiltävä saattaa ollakin. Mitään mainituista seitikeistä ei pidetä ruokasienenä. Ja kuten aina; jos et ole varma sienen tunnistamisesta, jätä se metsään.

Muita saman suvun lajeja
Huomio!

Ennen sienten maistamista tai syömistä täytyy olla täysin varma lajin tunnistamisesta. Sivuston tietoja tulee pitää ohjeellisena. Tarvittaessa tulee käyttää myös muita lähdeteoksia. Tekijät eivät vastaa mahdollisten virheiden aiheuttamista vaaratilanteista.

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page