© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Keltavahvero

Cantharellus cibarius

  • Heimo: Kantarellit – Cantharellaceae
  • Suku: Vahverot – Cantharellus
  • Syötävyys: *** – erinomainen ruokasieni, Eviran suosittelema
  • Samannäköisiä lajeja: valevahvero
  • Lakki: 2–13 cm leveä, nuorena puolipallomainen, vanhetessaan laakenee ja kovertuu suppilomaiseksi tai trumpettimaiseksi. Reunoilta pitkään sisäänkiertynyt ja aaltoileva, sileä, kuiva tai hieman limainen. Väri munankeltainen, vanhemmiten ja kuivana haalistuva. Lakin alapinnalla on helttoja muistuttavat haaroittuvat, johteiset, lakin väriset poimut.
  • Jalka: 3–10 cm pitkä, 0,5–1 cm paksu, tyveä kohti suippeneva, lakin värinen tai varsinkin tyveltä lakkia vaaleampi, kova, täyteinen.
  • Malto: Kellanvalkoista, tiivistä, paksua.
  • Itiöpölyn väri: Kellertävä.
  • Maku: Mieto, lievästi kirpeä.
  • Haju: Miellyttävä, voimakas, hedelmäinen.
  • Kasvupaikka: Tuoreet kangasmetsät, hakamaat, männiköt, valoisat paikat, joissa maa rikkoutunut, metsäteiden ja polkujen varret. Meillä pääasiassa koivun, joskus myös männyn ja kuusen juurisieni. Hemi–, etelä–, keski– ja pohjoisboreaalinen vyöhyke.
  • Satoaika: Kesä–lokakuu.
  • Säilytys: Kuivaus, pakastus. Voidaan säilöä monin tavoin.

Keltavahvero eli kantarelli kuuluu suosituimpiin metsäsieniimme. Se kasvaa koivun, männyn ja kuusen seurassa usein suurina ryhminä yleisenä Etelä- ja Keski-Suomessa, harvinaisempana pohjoisessa. Kantarelli on helppo tunnistaa, se on runsassatoinen ja sen satokausi on pitkä; kesäkuusta myöhäiseen syksyyn. Keltavahvero on myös hyvin paikkauskollinen ja sitä voi löytää kasvamasta samasta paikasta vuodesta toiseen. Hyvät kantarellipaikat ovatkin mökkiläisten tarkoin varjeltuja salaisuuksia. Keltavahveron itiöemät ovat sienestäjän riemuksi hidaskasvuisia, pitkäikäisiä ja harvemmin toukkaisia tiivismaltoisuutensa vuoksi. Kerätytkin sienet säilyvät useamman päivän tuoreina kuivassa ja viileässä paikassa.

Keltavahveroa eniten muistuttava sieni on valevahvero (Hygrophoropsis aurantiaca). Se on myöskin keltainen, kuoppakeskustainen ja trumpetinmuotoinen. Valevahverolla on kuitenkin oikeat heltat, jotka ovat hyvin tiheät ja haarovat. Valevahvero on lahottaja ja kasvaa lahoavassa karikkeessa, puuaineksessa tai kannoilla. Valevahveron malto on ohuempaa ja pehmeämpää ja sen jalka on tummempi kuin keltavahveron. Valevahvero on syötäväksi kelpaava, ei kuitenkaan suositeltava.

Keltavahveroa muistuttaa myös muut vahverot, kuten suppilo- (C. tubaeformis) ja kosteikkovahvero (C. lutescens). Suppilo- ja kosteikkovahvero ovat ruskeankeltaisia ja muistuttavat kuitenkin enemmän toisiaan kuin kokonaan munankeltaista keltavahveroa. Suppilovahverolla ja keltavahverolla on lakin alapinnalla poimut, kosteikkovahveron alapinta on sileä tai hieman ryppyinen. Suppilo- ja kosteikkovahvero ovat molemmat erinomaisia ruokasieniä. Keltavahverosta on olemassa myös valkoinen ‘albino’ muoto, joka on aivan yhtä hyvä kuin se ‘oikea’.

Muita saman suvun lajeja
Huomio!

Ennen sienten maistamista tai syömistä täytyy olla täysin varma lajin tunnistamisesta. Sivuston tietoja tulee pitää ohjeellisena. Tarvittaessa tulee käyttää myös muita lähdeteoksia. Tekijät eivät vastaa mahdollisten virheiden aiheuttamista vaaratilanteista.

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page