© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Keltavahvero

Cantharellus cibarius

  • Heimo: Cantharellaceae
  • Suku: Vahverot – Cantharellus
  • Syötävyys: *** – erinomainen ruokasieni, Eviran suosittelema
  • Näköislajit: valevahvero
  • Lakki: 2–13 cm leveä, nuorena puolipallomainen, vanhetessaan laakenee ja kovertuu suppilomaiseksi tai trumpettimaiseksi. Reunoilta pitkään sisäänkiertynyt ja aaltopoimuinen, sileä, kuiva tai hieman limainen. Väri munankeltainen, vanhemmiten ja kuivana haalistuva. Lakin alapinnalla on helttoja muistuttavat haaroittuvat, johteiset, lakin väriset poimut.
  • Jalka: 3–10 cm pitkä, 0,5–1 cm paksu, tyveä kohti suippeneva, lakin värinen tai varsinkin tyveltä lakkia vaaleampi, kova, täyteinen.
  • Malto: Kellanvalkoista, tiivistä, paksua.
  • Itiöpölyn väri: Kellertävä.
  • Maku: Mieto, lievästi kirpeä.
  • Haju: Miellyttävä, voimakas, hedelmäinen.
  • Kasvupaikka: Tuoreet kangasmetsät, hakamaat, koivikot, männiköt, metsäiset pihat, valoisat paikat, joissa maa rikkoutunut, metsäteiden ja polkujen varret. Meillä pääasiassa koivun, joskus myös männyn ja kuusen juurisieni. Hemi–, etelä–, keski– ja pohjoisboreaalinen vyöhyke.
  • Satoaika: Kesä–joulukuu.
  • Säilöntä: Kuivaus, pakastus. Voidaan säilöä monin tavoin.

Keltavahvero eli kantarelli kuuluu suosituimpiin metsäsieniimme. Se kasvaa useimmiten koivun, mutta myös männyn ja kuusen seurassa usein suurina ryhminä, yleisenä Etelä- ja Keski-Suomessa, harvinaisempana pohjoisessa. Sitä on löydetty kuitenkin Tunturi-Lappia myöten. Kantarelli on helppo tunnistaa, se on runsassatoinen ja sen satokausi on pitkä; kesäkuusta myöhäiseen syksyyn, jopa alkutalveen. Keltavahvero on myös hyvin paikkauskollinen ja sitä voi löytää samasta paikasta vuodesta toiseen. Hyvät kantarellipaikat ovatkin mökkiläisten tarkoin varjeltuja salaisuuksia. Keltavahveron itiöemät ovat sienestäjän riemuksi hidaskasvuisia, pitkäikäisiä ja harvemmin toukkaisia tiivismaltoisuutensa vuoksi. Kerätytkin sienet säilyvät usean päivän tuoreina kuivassa ja viileässä paikassa.

Keltavahveroa eniten muistuttava sieni on valevahvero (Hygrophoropsis aurantiaca). Myös se on keltainen, laakea ja kuoppakeskustainen. Valevahverolla on kuitenkin oikeat heltat, jotka ovat oranssinpunaiset, haarovat ja hyvin tiheässä. Valevahvero on lahottaja ja kasvaa karikkeessa, puuaineksessa tai kannoilla. Valevahveron malto on ohuempaa ja pehmeämpää ja sen jalka on tummempi kuin keltavahveron. Valevahvero on syötäväksi kelpaava, mutta sitkeähkö.

Keltavahveroa saattavat muistuttaa mustatorvisienten sukuun nykyisin listatut suppilo- (Craterellus tubaeformis) ja kosteikkovahvero (C. lutescens). Suppilo- ja kosteikkovahvero ovat ruskeankeltaisia ja muistuttavat kuitenkin enemmän toisiaan kuin kokonaan munankeltaista keltavahveroa. Suppilo- ja keltavahverolla on lakin alapinnalla poimut, kosteikkovahveron alapinta on sileä tai hieman ryppyinen. Suppilo- ja kosteikkovahvero ovat molemmat erinomaisia ruokasieniä. Keltavahverosta on olemassa myös valkoinen ‘albino’ muoto, joka on aivan yhtä hyvä kuin se ‘oikea’.

Huomio!

Ennen sienten maistamista tai syömistä täytyy olla täysin varma lajin tunnistamisesta. Sivuston tietoja tulee pitää ohjeellisena. Tarvittaessa tulee käyttää myös muita lähdeteoksia. Tekijät eivät vastaa mahdollisten virheiden aiheuttamista vaaratilanteista.

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page