Lehmäntatti ja koivunpunikkitatti

© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Koivunpunikkitatti

Leccinum versipelle

  • Heimo: Boletaceae
  • Suku: Lehmäntatit – Leccinum
  • Syötävyys: ** – hyvä ruokasieni, Eviran suosittelema
  • Näköislajit: haavanpunikkitatti, lehmäntatti, lehtopunikkitatti, männynpunikkitatti
  • Lakki: 5–25 cm leveä, kookas, tukeva, aluksi hyvin kupera, vanhemmiten laakeneva. Pinta himmeä, kuiva, punaruskeasta tai tiilenpunaisesta oranssin sävyiseen, vanhemmiten haalistuva. Pintakelmu ulottuu lakin reunan alapuolelle. Pillistö aluksi tummanharmaa tai harmaankellertävä, vanhemmiten vaaleneva, kosketeltaessa tummuva. Pillit pieniä ja pyöreäsuisia.
  • Jalka: 10–20 cm pitkä, tasapaksu (2–4 cm) tai alaspäin pullistuva, valkoinen tai vaalea, tiheään mustanharmaiden tai mustien nukkatupsujen verhoama.
  • Malto: Valkeaa, aluksi kovaa ja kiinteää, vahingoittuneista kohdista ensin punertuu, sitten muuttuu tummanvioletiksi ja lopulta melkein mustaksi. Jalassa malto kovaa ja vanhemmiten puisevan säikeistä.
  • Itiöpölyn väri: Oliivinruskehtava tai kellanruskea.
  • Maku: Mieto.
  • Haju: Heikko.
  • Kasvupaikka: Tuoreet kangasmetsät, tunturikoivikot. Koivun juurisieni. Koko Suomi.
  • Satoaika: Heinä–syyskuu.
  • Säilöntä: Kuivaus, pakastus.

Punikkitatit ovat monimuotoinen lajiryhmä, johon kuuluu useita, toisiaan muistuttavia lajeja. Monien muiden tattien tapaan punikkitatit muodostavat sienijuurta puiden kanssa ja punikkitattilajimme ovatkin erikoistuneet eri puulajien mykorritsasieniksi. Haavalla, koivulla, männyllä ja tammella on kullakin oma punikkitattinsa. Punikkitatit ovat saaneet nimensä kellan- tai ruskeanpunaisesta lakin pintakelmusta. Lakki on punikkitateilla himmeäpintainen ja aivan kuiva, se ei limaannu edes sateella. Jalan huomiota herättävä ominaispiirre on nukkatupsuisuus. Malto on kovaa ja kiinteää ja sen väri muuttuu joutuessaan kosketuksiin ilman kanssa. Kaikki punikkitatit ovat hyviä ruokasieniä, mutta ne on kypsennettävä perusteellisesti, jottei sieniateriasta seuraa vatsanväänteitä ja pahoinvointia. Oireet menevät yleensä itsestään ohi muutamissa tunneissa eikä sairaalahoitoa tarvita. Sairastumisia on todettu myös kuivattujen punikkitattien syömisen jälkeen.

Koivunpunikkitatti on hyvin yleinen koko Suomessa koivun seuralaisena kasvava sieni. Se pystyy muodostamaan sienijuurta kaikkien Suomessa kasvavien koivulajien kanssa, joten sitä tavataan Hangosta aina Utsjoelle asti. Se saattaa olla yhdessä muiden lehmäntattilajien kanssa yleisimpiä ruokasieniä tunturikoivikoissamme. Ruoaksi on syytä kerätä vain kiinteämaltoisia yksilöitä. Koivunpunikkitattia kannattaa säilöä kuivaamalla tai pakastamalla, mutta sen voi säilöä myös mausteliemessä tai suolata. Suolasieniksi valmistettaessa tattien kiinteys kuitenkin kärsii.

Koivunpunikkitatin voi sekoittaa haavan- (L. albostipitatum), männyn- (L. vulpinum) ja lehtopunikkitattiin (L. aurantiacum) sekä lehmäntattiin (L. scrabrum). Punikkitatit erottaa lehmäntateista helposti lakin pintakelmun pituudesta; punikkitattien lakin pintakelmu ulottuu lakin reunan yli kääntyen pillistön puolelle, lehmäntattien pintakelmu jää lakin reunan tasalle. Lehmäntatin mallon leikkauspinnan väri ei muutu, vaan pysyy valkeana. Kaikkien punikkitattilajien mallon leikkauspinta tummenee. Jalan tyviosa vihertyy paikoitellen. Lehmäntatin, koivun- ja männynpunikkitatin nukkatupsut ovat tummanharmaita–mustahkoja, lehtopunikkitatin punaruskeita ja haavanpunikkitatin nukkatupsut ovat aluksi valkeita, sitten ruskettuvia.

Muita saman suvun lajeja
Huomio!

Ennen sienten maistamista tai syömistä täytyy olla täysin varma lajin tunnistamisesta. Sivuston tietoja tulee pitää ohjeellisena. Tarvittaessa tulee käyttää myös muita lähdeteoksia. Tekijät eivät vastaa mahdollisten virheiden aiheuttamista vaaratilanteista.

Seuraa meitä!


Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page