© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio, Lasse Kosonen.
All rights reserved.

Lehtopunikkitatti

Leccinum aurantiacum

  • Heimo: Boletaceae
  • Suku: Lehmäntatit – Leccinum
  • Syötävyys: ** – hyvä ruokasieni, Eviran suosittelema
  • Näköislajit: haavanpunikkitatti, koivunpunikkitatti, lehmäntatti, männynpunikkitatti
  • Lakki: 10–20 cm leveä, kookas, tukeva, aluksi puolipallomainen, vanhemmiten laakean kupera. Pinta himmeä, kuiva, oranssinruskea tai tumman punaruskea. Pintakelmu ulottuu lakin reunan alapuolelle. Pillistö ensin kellertävänharmaa, myöhemmin harmaanokra. Pillit pieniä ja pyöreäsuisia.
  • Jalka: 15–20 cm pitkä, 2–4 cm paksu, kova, tasapaksu tai keskeltä hieman paksumpi. Jo nuoressa itiöemän jalan nukkatupsut voimakkaan punaruskeita.
  • Malto: Vaaleanharmaata. Leikkauspinta muuttuu ensin vaaleanpunertavan harmaaksi, sitten hitaasti sinipunaiseksi ja lopulta tummanharmaaksi.
  • Itiöpölyn väri: Ruskehtava.
  • Maku: Mieto.
  • Haju: Mieto.
  • Kasvupaikka: Sekametsät ja haavikot, rehevät metsät, järven rannat, kulttuuribiotoopit. Haavan juurisieni. Hemi–, etelä– ja keskiboreaalinen vyöhyke.
  • Satoaika: Heinä–lokakuu.
  • Säilöntä: Kuivaus, pakastus.

Punikkitatit ovat monimuotoinen lajiryhmä, johon kuuluu useita, toisiaan muistuttavia lajeja. Monien muiden tattien tapaan punikkitatit muodostavat sienijuurta puiden kanssa ja punikkitattilajimme ovatkin erikoistuneet eri puulajien mykorritsasieniksi. Haavalla, koivulla, männyllä ja tammella on kullakin oma punikkitattinsa. Punikkitatit ovat saaneet nimensä kellan- tai ruskeanpunaisesta lakin pintakelmusta. Lakki on punikkitateilla himmeäpintainen ja aivan kuiva, se ei limaannu edes sateella. Jalan huomiota herättävä ominaispiirre on nukkatupsuisuus. Punikkitattien malto on kovaa ja kiinteää ja sen leikkauspinnanväri muuttuu joutuessaan kosketuksiin ilman kanssa. Kaikki punikkitatit ovat hyviä ruokasieniä, mutta ne on kypsennettävä perusteellisesti, jottei sieniateriasta seuraa vatsanväänteitä ja pahoinvointia. Oireet menevät yleensä itsestään ohi muutamissa tunneissa eikä sairaalahoitoa tarvita.

Lehtopunikkitatin voi sekoittaa lehmäntattiin (L. scrabrum), haavan- (L. albostipitatum), männyn- (L. vulpinum) ja koivunpunikkitattiin (L.versipelle). Punikkitatit erottaa lehmäntateista helposti lakin pintakelmun pituudesta; punikkitattien lakin pintakelmu ulottuu lakin reunan yli kääntyen pillistön puolelle, lehmäntattien pintakelmu jää lakin reunan tasalle. Lehmäntatin mallon leikkauspinta ei muuta väriään. Koivunpunikkitatin mallon leikkauspinta muuttuu leikkauspinnastaan nopeasti sinertäväntummaksi, männyn-, lehto- ja haavanpunikkitatin puolestaan pian punertavaksi ja hitaasti tummanharmaaksi. Lehmäntatin, koivun- ja männynpunikkitatin nukkatupsut ovat tummanharmaita, lehtopunikkitatin punaruskeita ja haavanpunikkitatin nukkatupsut ovat täysin vaaleita.

Lehtopunikkitatti kasvaa yleisenä sekametsissä ja haavikoissa Etelä-Suomesta Pohjois-Pohjanmaalle asti. Ruokasienestäjän on syytä kerätä vain kiinteämaltoisia yksilöitä. Lehtopunikkitattia kannattaa säilöä kuivaamalla tai pakastamalla, mutta myös mausteliemessä säilöminen tai suolaaminen onnistuu. Suolasieniksi valmistettaessa tattien kiinteys kuitenkin kärsii.

Muita saman suvun lajeja
Huomio!

Ennen sienten maistamista tai syömistä täytyy olla täysin varma lajin tunnistamisesta. Sivuston tietoja tulee pitää ohjeellisena. Tarvittaessa tulee käyttää myös muita lähdeteoksia. Tekijät eivät vastaa mahdollisten virheiden aiheuttamista vaaratilanteista.

Seuraa meitä!


Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page