© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Männynherkkutatti

Boletus pinophilus

  • Heimo: Boletaceae
  • Suku: Kivitatit – Boletus
  • Syötävyys: *** – erinomainen ruokasieni, Eviran suosittelema
  • Näköislajit: herkkutatti, kangasherkkutatti, sappitatti, tammenherkkutatti
  • Lakki: 8–30 cm leveä, hyvin tukeva, kupera, kova, paksumaltoinen, pinta tahmea ja epätasainen. Tumman punaruskea, reunoilta vaaleampi. Pillistö aluksi melkein valkoinen, vanhetessaan kellertyy, lopuksi oliivinvihertävä. Pillit pieniä, ympyräsuisia. Pillien suut usein punaruskeita.
  • Jalka: Nuijamainen–tynnyrimäinen, 8–12 cm pitkä, 2–8 cm paksu. Varsinkin jalan yläosassa vaalean punaruskehtavalla pohjalla selvästi havaittava valkoinen, tiheä verkkokuvio.
  • Malto: Pysyvästi valkoista, lakin pintakelmun alta ohuelti punaruskeaa. Varsinkin lakin malto kovaa, jalan malto pehmeää tai hohkaista.
  • Itiöpölyn väri: Oliivinruskea, kellertävä.
  • Maku: Mieto.
  • Haju: Miellyttävä.
  • Kasvupaikka: Kangasmetsät aina männyn pohjoisrajalle saakka, hiekkapohjaiset mäntykankaat. Männyn juurisieni. Hemi–, etelä–, keski– ja pohjoisboreaalinen vyöhyke.
  • Satoaika: Heinä–syyskuu.
  • Säilöntä: Kuivaus, pakastus.
  • Värjäys: Kellanruskeita ja oransseja sävyjä.

Männynherkkutatti kasvaa männyn seuralaisena yleisenä koko maassa, Tunturi-Lappia lukuun ottamatta. Karuissa metsissä se on herkkutattia yleisempi. Käyttöominaisuuksiltaan männynherkkutatti on herkkutatin kaltainen. Molemmat soveltuvat sellaisenaan pannussa paistettaviksi, keittoihin, muhennoksiin, pitsoihin ja salaatteihin. Kaikilla herkkutattilajeilla on korkeat ravintoarvot; valkuaisaineita, B-ryhmän vitamiineja ja C-vitamiinia niissä on enemmän kuin muissa ruokasienissä. Sienisokerin imeytymishäiriöstä kärsiville herkkutatit eivät sovi.

Männynherkkutatin saattaa sekoittaa herkku- (B. edulis), kangasherkku- (B. pinicola), tammenherkku- (B. reticulatus) ja sappitattiin (Tylopilus felleus). Kolme ensimmäistä ovat myös erinomaisia ruokasieniä, joten erehdyksellä ei ole niin väliä, mutta pahanmakuinen, joskaan ei myrkyllinen sappitatti pilaa koko sieniaterian. Männynherkkutatti on herkkutattia tummalakkisempi, matalakasvuisempi, kovempi ja sen jalka on paksumpi. Männynherkkutatin pillien reunat ovat usein punareunaiset ja koko sieni punertavampi kuin herkkutatti. Kangasherkkutatti on äskettäin kuvattu laji, joka on kuin kuusen herkkutatti mäntykankaalla. Tammenherkkutatin lakki on vaaleampi, usein halkeileva ja hienonukkainen. Kaikilla herkkutattilajeilla on jalan yläosassa valkoinen verkkokuvio tummemmalla pohjalla. Sappitatin jalassa on tumma verkkokuvio vaaleammalla pohjalla (aivan latvaosassa voi olla valkoinen).

Männynherkkutatti on valitettavasti toukkienkin suurta herkkua, ja jo nuoret tatit voivat säistä riippuen olla hyvinkin toukkaisia. Ilmojen viilennyttyä toukkaisuus vähenee. Vanha keino tutkia tatin toukkaisuutta on kopauttaa lakkiin muutaman kerran. Täysin toukkainen tatti ei kumise. Muutama toukanreikä ei tee tatista syömäkelvotonta, mutta löysäksi pehmennyt tatti kannattaa suosiolla jättää metsään. Tatinriesa (Hypomyces chrysospermus) loisii herkkutateilla ja tekee ne syötäväksi kelpaamattomiksi. Tatinriesan pilaaman sienen kasvu on häiriintynyt, jalka pullistunut ja koko sieni on valkoisen homemaisen kalvon peitossa. Lopulta sieni muuttuu keltaiseksi ja pahanhajuiseksi. Keltaiseksi muuttunut tatinriesan vaivaama sieni kelpaa kuitenkin värjäykseen; siitä saa keltaisen eri sävyjä.

Muita saman suvun lajeja
Huomio!

Ennen sienten maistamista tai syömistä täytyy olla täysin varma lajin tunnistamisesta. Sivuston tietoja tulee pitää ohjeellisena. Tarvittaessa tulee käyttää myös muita lähdeteoksia. Tekijät eivät vastaa mahdollisten virheiden aiheuttamista vaaratilanteista.

Seuraa meitä!


Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page