© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio, Lasse Kosonen.
All rights reserved.

Männynleppärousku

Lactarius deliciosus

  • Heimo: Russulaceae
  • Suku: Rouskut – Lactarius
  • Syötävyys: *** – erinomainen ruokasieni, Ruokaviraston suosittelema
  • Näköislajit: kuusenleppärousku
  • Lakki: 5–10 cm leveä, hieman tahmeapintainen, aluksi kupera, myöhemmin laakeneva, vanhana matalan kuoppakeskustainen. Reunat nuorena sisäänkiertyneet. Oranssinpunainen, oranssinruskeavyöhykkeinen, usein täpläinen, nuorena helmenhohtoisia vyöhykkeitä, vanhemmiten vihertyvä. Heltat johteiset–tasatyviset, melko tiheässä, oranssinkeltaiset, oranssinpunaiset tai vaalean oranssit. Vanhemmiten vihertävät, etenkin vioittuneista kohdista.
  • Jalka: Tukeva, 3–7 cm pitkä, tasapaksu (1–3 cm) tai tyvestä suippeneva, lakin värinen, vaaleahärmäinen, pohjaväriä tummempia kuoppatäpliä, ontto.
  • Malto: Kauttaaltaan haurasta, kellanvalkoista tai vaaleankeltaista, pintaosista punertavaa, paikoin vihertävää.
  • Maitiaisneste: Niukkaa, ensin porkkananpunaista, muuttuu kuivuessa aluksi oranssiksi.
  • Itiöpölyn väri: Vaalean okrankeltainen.
  • Maku: Mieto.
  • Haju: Hedelmäinen, makeahko.
  • Kasvupaikka: Mäntymetsät, hiekkakankaat, merenrannat, puistot. Kalkinsuosija. Männyn juurisieni. Hemi-, etelä-, keski- ja pohjoisboreaalinen vyöhyke.
  • Satoaika: Elo–syyskuu.
  • Säilöntä: Kuivaus, pakastus.
  • Värjäys: Ruskeankeltaisia sävyjä.

Leppärouskuja tavataan Suomessa ainakin viittä lajia: männyn-, kuusen- (L. deterrimus), patina- (L. salmonicolor), vyö- (L. fennoscandicus) ja sinileppärousku (L. quieticolor). Ruotsissa kasvaa lisäksi Gotlannissa leppärouskuihin kuuluva verirousku (L. sanguifluus). Kaikki leppärouskut ovat hyviä ruokasieniä. Leppärouskujen nimi ei suinkaan tule leppäpuista vaan muinaissuomalaisten verta tarkoittavasta sanasta. Lepän puuaines, samoin kuin leppärouskujen maitiaisneste, on punertavaa.

Männynleppärousku kasvaa männyn seuralaisena kalkkipitoisilla mailla koko maassa männyn levinneisyysalueella. Leppärouskuja ei tarvitse esikäsitellä kiehauttamalla. Pieni kirpeys häviää, kun sieni kypsennetään esim. paistamalla pannulla. Erityisen hyvin männynleppärouskun mausteinen makuvivahde sopii miedonmakuisten haperoiden kanssa. Sieni on parempi pakastaa kuin kuivata, jottei se kitkeröidy.

Männynleppärouskua pidetään leppärouskulajeista kaikkein herkullisimpana ja se onkin saanut Carl von Linnén alun perin männynleppärouskulle antaman lajinimen deliciosus, ‘herkullinen’. Männyn- ja kuusenleppärousku kuuluvat Ruokaviraston suosittelemiin ruokasieniin ja ovat hyvin arvostettuja etenkin naapurimaassamme Ruotsissa. Kuusenleppärouskun erottaa männynleppärouskusta parhaiten isäntäpuusta ja jalan kuoppatäplistä. Männynleppärouskun lakin kehät ovat leveämmät ja harvemmassa ja jalassa on selviä pohjaväriä tummempia kuoppatäpliä, kuusenleppärouskulla kuoppatäpliä ei ole lainkaan tai niitä on hyvin niukalti.

Muita saman suvun lajeja
Huomio!

Ennen sienten maistamista tai syömistä täytyy olla täysin varma lajin tunnistamisesta. Sivuston tietoja tulee pitää ohjeellisena. Tarvittaessa tulee käyttää myös muita lähdeteoksia. Tekijät eivät vastaa mahdollisten virheiden aiheuttamista vaaratilanteista.

Seuraa meitä!


Ilmaistapahtumamme villiyrteistä keskustakirjasto Oodissa - varaa paikkasi Helmetin sivuilta
Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page