© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio, Lasse Kosonen.
All rights reserved.

Männynpunikkitatti

Leccinum vulpinum

  • Heimo: Boletaceae
  • Suku: Lehmäntatit – Leccinum
  • Syötävyys: ** – hyvä ruokasieni, Ruokaviraston suosittelema
  • Näköislajit: haavanpunikkitatti, koivunpunikkitatti, lehmäntatti, lehtopunikkitatti
  • Lakki: 10–20 cm leveä, kookas, tukeva, aluksi hyvin kupera, vanhemmiten laakeneva. Pinta himmeä, kuiva, punaruskea, vanhemmiten haalistuva. Pintakelmu ulottuu lakin reunan alapuolelle. Pillistö aluksi vaalea, vanhemmiten okrankellertävä tai harmahtava, kosketeltaessa tummuva.
  • Jalka: Pitkä (8–15 cm), tasapaksu (2–3 cm), kova, valkoinen tai vaalea, aluksi vaaleanharmaiden, myöhemmin tumman harmaanruskeiden nukkatupsujen verhoama, tyvi usein valkeahko.
  • Malto: Valkeaa, nuorilla sienillä kovaa ja kiinteää, jalan malto muuttuu vanhetessaan puisevan säikeiseksi. Leikkauspinnalta heti punertuvaa, hitaasti tummuvaa.
  • Itiöpölyn väri: Kellanruskea.
  • Maku: Mieto.
  • Haju: Heikko.
  • Kasvupaikka: Erilaiset kangasmetsät, mäntykankaat, jäkälikköiset kallionkupeet, hiekkapenkereet. Satoisimmillaan Lapin karuilla mäntykankailla. Männyn ja mahdollisesti myös kuusen juurisieni. Hemi-, etelä-, keski- ja pohjoisboreaalinen vyöhyke.
  • Satoaika: Heinä–syyskuu.
  • Säilöntä: Kuivaus, pakastus.

Punikkitatit ovat monimuotoinen lajiryhmä, johon kuuluu useita, toisiaan muistuttavia lajeja. Monien muiden tattien tapaan punikkitatit muodostavat sienijuurta puiden kanssa ja punikkitattilajimme ovatkin erikoistuneet eri puulajien mykorritsasieniksi. Haavalla, koivulla, männyllä ja tammella on kullakin oma punikkitattinsa. Punikkitatit ovat saaneet nimensä kellan- tai ruskeanpunaisesta lakin pintakelmusta. Lakki on himmeäpintainen ja aivan kuiva, se ei limaannu edes sateella. Jalan huomiota herättävä ominaispiirre on nukkatupsuisuus. Malto on kovaa ja kiinteää ja sen leikkauspinnanväri muuttuu joutuessaan kosketuksiin ilman kanssa. Kaikki punikkitatit ovat hyviä ruokasieniä, mutta ne on kypsennettävä perusteellisesti, jottei sieniateriasta seuraa vatsanväänteitä ja pahoinvointia. Mahdolliset oireet menevät yleensä itsestään ohi muutamissa tunneissa eikä sairaalahoitoa tarvita.

Männynpunikkitatin voi sekoittaa lehmäntattiin (L. scrabrum), haavan- (L. aurantiacum), koivun- (L. versipelle) ja lehtopunikkitattiin (L. populinum). Punikkitatit erottaa lehmäntateista helposti lakin pintakelmun pituudesta; punikkitattien lakin pintakelmu ulottuu lakin reunan yli kääntyen pillistön puolelle, lehmäntattien pintakelmu jää lakin reunan tasalle. Lehmäntatin mallon leikkauspinta ei muuta väriään. Koivunpunikkitatin mallon leikkauspinta muuttuu nopeasti sinertäväntummaksi, männyn-, lehto- ja haavanpunikkitatin puolestaan pian punertavaksi ja hitaasti tummanharmaaksi. Lehmäntatin, koivun- ja männynpunikkitatin nukkatupsut ovat tummanharmaita, lehtopunikkitatin punaruskeita ja haavanpunikkitatin nukkatupsut ovat täysin vaaleita.

Männynpunikkitatti kasvaa yleisenä männiköissä ja sekametsissä Etelä-Suomesta Lappiin asti. Ruokasienestäjän on syytä kerätä vain kiinteämaltoisia yksilöitä. Männynpunikkitattia kannattaa säilöä kuivaamalla tai pakastamalla, mutta ne voisäilöä myös mausteliemeen tai suolata. Suolasieniksi valmistettaessa tattien kiinteys kuitenkin kärsii.

Muita saman suvun lajeja
Huomio!

Ennen sienten maistamista tai syömistä täytyy olla täysin varma lajin tunnistamisesta. Sivuston tietoja tulee pitää ohjeellisena. Tarvittaessa tulee käyttää myös muita lähdeteoksia. Tekijät eivät vastaa mahdollisten virheiden aiheuttamista vaaratilanteista.

Seuraa meitä!


Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page