© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio, Jarkko Korhonen.
All rights reserved.

Rusakkonuljaska

Chroogomphus rutilus coll.

  • Heimo: Gomphidiaceae
  • Suku: Rusakkonuljaskat – Chroogomphus
  • Syötävyys: * – kelvollinen ruokasieni
  • Näköislajit: muut nuljaskat, vahakkaat
  • Lakki: 3–15 cm leveä, nuorena kupera, myöhemmin laakeneva, joskus keskuskohoumallinen, kosteana tahmea, kuivana kiiltävä. Väri kellertävän punaruskea tai violetinharmaanpunertava. Heltat harvassa, pitkäjohteiset, paksut, nuorena punakellertävänharmaat, myöhemmin tummuvat mustanharmaiksi, nuorena seittimäisen suojuksen peittämät. Kokovaihtelu rusakkonuljaskalajien ja itiöemien välillä on erittäin suurta hennoista jykeviin itiöemiin.
  • Jalka: Pitkä (3–10 cm), 1–3 cm paksu, tyveen suippeneva, täyteinen, tahmean seittisuojuksen kirjoma, likaisen kellanpunainen tai punaisenruskea.
  • Malto: Punakeltaista, jalan tyveltä keltaista. Kypsennettäessä muuttuu violetinpunaiseksi.
  • Itiöpölyn väri: Musta.
  • Maku: Mieto.
  • Haju: Heikko.
  • Kasvupaikka: Lajista riippuen kuivat kangasmetsät, männiköt, puistot ja perinneympäristöt, havumetsät. Kalkinsuosijoita. Ainakin männyn juurisieniä. Hemi–, etelä–, keski– ja pohjoisboreaalinen vyöhyke.
  • Satoaika: Heinä–lokakuu.
  • Säilöntä: Kuivaus, pakastus.
  • Värjäys: Värjäyssieni. Kellanpunaruskeita värisävyjä.

Rusakkonuljaska on jaettu muutamaan hyvin samannäköiseen lajiin (mm. Chroogomphus britannicus, joka lienee meillä yleisin, C. rutilus ja C. mediterraneus), mutta tässä rusakkonuljaskaa käsitellään lajiryhmänä. Rusakkonuljaskat kasvavat yleisenä, mutta evät kovin runsaana koko Suomessa männyn pohjoisrajalle asti. Ne viihtyvät havumetsissä, männiköissä puistoissa, hakamailla ja kuivilla kankailla männyn seuralaisena. Kalkinsuosijalajit saattavat kalkkipitoisessa maaperässä kasvaa runsaina ja hyvinkin kookkaiksi. Rusakkonuljaskan voi kalkkimailla nähdä usein lähellä jyvästattiryhmiä samaan tapaan kuin punanuljaska kasvaa nummitatin seurassa.

Mikäli löydetyt itiöemät ovat ylikypsiä ruokakäyttöön, ei niitä silti tarvitse jättää metsään. Rusakkonuljaska on oivallinen värjäyssieni, ja erityisesti jo lähes mädät itiöemät ovat sopivia värjäykseen. Rusakkonuljaskasta saa esimerkiksi täyteläisen kellanpunaruskeita sävyjä alunalla (kaliumaluminiumsulfaatti) puretettuun (alunaliemessä keitettyyn) villalankaan.

Rusakkonuljaska lajiryhmä on hyvä ja helposti tunnistettava ruokasieni, vaikkakin vähän hyödynnetty. Sillä ei juurikaan ole näköislajeja, mutta paksujen harvojen helttojensa takia sen saattaa sekoittaa joihinkin ruskeisiin metsävahakkaisiin (Hygrophorus) tai muihin nuljaskalajeihin (Gomphidius), joiden heltat ovat samanlaiset, joskin lakin väri selkeästi erilainen, limanuljaskalla (G. glutinosus) paksulimainen violetinharmaa tai vaaleanruskea, punanuljaskalla (G. roseus) mansikanpunainen ja lehtikuusennuljaskalla (G. maculatus) suttuisen vaalea. Jälkimmäiseksi mainittu laji erittää pihkanvärisiä pisaroita jalan yläosaan. Vahakkaiden itiöpöly on valkeaa, rusakkonuljaskan ja muiden nuljaskojen mustaa. Suurin osa metsävahakkaista ja kaikki nuljaskat ovat syötäviä.

Huomio!

Ennen sienten maistamista tai syömistä täytyy olla täysin varma lajin tunnistamisesta. Sivuston tietoja tulee pitää ohjeellisena. Tarvittaessa tulee käyttää myös muita lähdeteoksia. Tekijät eivät vastaa mahdollisten virheiden aiheuttamista vaaratilanteista.

Seuraa meitä!


Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page