© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Tammenherkkutatti

Boletus reticulatus

  • Heimo: Boletaceae
  • Suku: Kivitatit – Boletus
  • Syötävyys: *** – erinomainen ruokasieni, Eviran suosittelema
  • Näköislajit: herkkutatti, männynherkkutatti, sappitatti
  • Lakki: 8–30 cm leveä, hyvin kookas, tukeva, kupera, paksumaltoinen mutta ohutreunainen, hienonukkainen, epätasainen, kuivalla säällä ruutumaiseksi halkeileva. Vaaleanruskea tai harmaanruskehtava. Pillistö aluksi melkein valkoinen, kellertyy vanhetessaan, lopuksi vihreänkeltainen. Pillit pieniä, ympyräsuisia.
  • Jalka: Lyhyehkö (8–12 cm), tasapaksu (2–6 cm) tai tyveä kohti pullistuva. Lakin värisellä pohjalla tyveen asti jatkuva vaalea verkkokuvio.
  • Malto: Pysyvästi myös lakin pintakelmun alta valkoista. Aluksi kovaa, pehmenee iän myötä. Jalan malto pehmeämpää ja muuttuu vanhemmiten hohkaiseksi.
  • Itiöpölyn väri: Oliivinruskea, kellertävä.
  • Maku: Miellyttävä.
  • Haju: Miellyttävä.
  • Kasvupaikka: Tammimetsät, lehdot, puistot. Tammen, pyökin, pähkinäpensaan juurisieni. Hemi– ja eteläboreaalinen vyöhyke.
  • Satoaika: Elo–syyskuu.
  • Säilöntä: Kuivaus, pakastus.
  • Värjäys: Kellanruskeita ja oransseja sävyjä.

Tammenherkkutatin toinen nimi Keski-Euroopassa on kesäherkkutatti, jonka nimen se on ansainnut aikaisesta satokaudestaan, jopa jo touko–kesäkuussa. Meillä Suomessa tammenherkkutatin sato sijoittuu kuitenkin vasta elo–syyskuulle ja lajia tavataan lähinnä Lounais-Suomen tammimetsissä, mutta istutettujen tammien luona Pirkanmaalla asti.

Käyttöominaisuuksiltaan tammenherkkutatti on verrattavissa herkkutattiin (B. edulis) ja männynherkkutattiin (B. pinophilus) sopien loistavasti ruokaan kuin ruokaan sellaisenaan tai vaikkapa paistettuna. Kaikilla herkkutattilajeilla ravintoarvot ovat korkeat; valkuaisaineita, B-ryhmän vitamiineja ja C-vitamiinia niissä on enemmän kuin muissa ruokasienissä.

Tammenherkkutatin saattaa sekoittaa mainittujen herkku- ja männynherkkutattien lisäksi sappitattiin (Tylopilus felleus), joka on pahanmakuinen, joskaan ei myrkyllinen mutta se pilaa koko sienistä tehdyn aterian. Kaikkien herkkutattilajien jaloissa on vaalea verkkokuvio tummemmalla pohjalla; sappitatin jalassa on tumma verkkokuvio vaaleammalla pohjalla. Tammenherkkutatin lähilajiksi on mainittu tieteelle kuvaamaton tattilaji, ”lehtoherkkutatti”, joka kasvaa tammen ja lehmuksen seurassa. Sen jalan verkkokuviointi on osaksi tummaa.

Tammenherkkutatti on myös toukkien suurta herkkua, ja nuoretkin tatit voivat säistä riippuen olla hyvinkin toukkaisia. Ilmojen viilettyä toukkaisuus vähenee. Vanha keino tutkia tatin toukkaisuutta on kopauttaa lakkia muutaman kerran. Täysin toukkainen tatti ei kumise. Muutama toukanreikä ei tee tatista syömäkelvotonta, mutta löysäksi pehmennyt tatti kannattaa suosiolla jättää metsään. Tatinriesa (Hypomyces chrysospermus) loisii herkkutateilla ja tekee ne syötäväksi kelpaamattomiksi. Tatinriesan pilaaman sienen kasvu on häiriintynyt, jalka pullistunut ja koko sieni on valkoisen homemaisen kalvon peitossa. Lopulta sieni muuttuu keltaiseksi ja pahanhajuiseksi. Tällainen tatinriesan vaivaama sieni kelpaa kuitenkin värjäykseen; siitä saa keltaisen eri sävyjä.

Muita saman suvun lajeja
Huomio!

Ennen sienten maistamista tai syömistä täytyy olla täysin varma lajin tunnistamisesta. Sivuston tietoja tulee pitää ohjeellisena. Tarvittaessa tulee käyttää myös muita lähdeteoksia. Tekijät eivät vastaa mahdollisten virheiden aiheuttamista vaaratilanteista.

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page