© Copyright: Kuvat: Jarkko Korhonen.
All rights reserved.

Tarhamukulakuukunen

Scleroderma bovista

  • Heimo: Sclerodermataceae
  • Suku: Mukulakuukuset – Scleroderma
  • Syötävyys: † – lievästi myrkyllinen
  • Näköislajit: nystymukulakuukunen, ruutumukulakuukunen ja harvinaisemmat mukulakuukuslajit
  • Itiöemä: Muodoltaan soikeahko, perunan muotoinen, yleensä 3–5 cm halkaisijaltaan, mutta joskus voi kasvaa jopa 10 cm leveäksi ja litteäksi. Pinta likaisen kellanruskea, pintakuviointi tummia pisteitä. Jalkaosa voimakas, kuin yhteen kasvaneista rihmastosäiekimpuista muodostunut. Ulkokerros ohuehko.
  • Malto: Aivan nuorena valkoista, sittemmin violettia, synkän violetinharmaata, kiinteää ja lopulta itiöiksi kypsyvää, likaisen vihertävänruskeaa, pölyävää.
  • Itiöpölyn väri: Vihertävänruskea.
  • Maku: Mieto.
  • Haju: Heikon metallimainen.
  • Kasvupaikka: Lehdoissa ja varsinkin kulttuuripaikoilla, kuten pihoissa, puutarhoissa, puistoissa, hautausmailla, saattaa työntyä ahtaistakin pihalaattojen ja katukivien raoista. Lehtipuiden juurisieni. Hemi-, etelä- ja keskiboreaalinen vyöhyke.
  • Satoaika: Heinä–lokakuu.

Tarhamukulakuukunen on pitkään hyvin kova ja kimmoisa soikionmuotoinen sieni, jolla on yleensä selvä jalkaosa, joka koostuu paksuista rihmastojänteistä. Joskus itiöemästä näkyy maan pinnalle vain puolet. Tarhamukulakuukunen kasvaa usein muutaman itiöemän tiiviinä ryhminä. Se on yleisin ja satoisin Etelä-Suomessa kasvaen Joensuu-Kokkola-linjalle asti. Runsaimmillaan sitä tavataan ihmisen voimakkaasti muokkaamissa ympäristöissä, kuten puutarhoissa, puistoissa, hautausmailla ja joutomailla, mutta sita kasvaa myös multapohjaisissa lehdoissa.

Mukulakuukusten suvussa (Scleroderma) on viisi Suomessa kasvavaa lajia, jotka kaikki ovat varsin samannäköisiä. Tarhamukulakuukunen on näistä selvästi yleisin. Toiseksi yleisin, mutta huomattavasti harvinaisempi laji on nystymukulakuukunen (S. citrinum), jonka pinta on karkeampi, suomumaisesti halkeillut ja jonka ulkokuori on paksumpi kuin tarhamukulakuukusella, ja jalkaosa on heikko tai suorastaan puuttuu kokonaan. Nystymukulakuukunen on selvemmin keltainen kuin likaisen kellanruskea tarhamukulakuukunen. Ruutumukulakuukusen (S. areolatum) pinta on halkeillut säännöllisen mosaiikimaisesti. Harvinaisimmat lajit ovat lähinnä dyynihietikoilla kasvava dyynimukulakuukunen (S. septentrionale) ja mm. tammen seurassa kasvava juurtomukulakuukunen (S. verrucosum), josta on vain muutama löytö. Dyynimukulakuukusen jalkaosa koostuu syvälle hiekkaan ulottuvasta rihmastojännekimpusta.

Huomio!

Ennen sienten maistamista tai syömistä täytyy olla täysin varma lajin tunnistamisesta. Sivuston tietoja tulee pitää ohjeellisena. Tarvittaessa tulee käyttää myös muita lähdeteoksia. Tekijät eivät vastaa mahdollisten virheiden aiheuttamista vaaratilanteista.

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page