Yleiskuvaus

Tumma, pitkäkaulainen ja -pyrstöinen Suliformes (aiemmin pelikaanilintujen) lahkoon kuuluva merilintu. Nuoren linnun vatsapuolella on vaihteleva määrä valkoista.
Koko

Pituus 90–100 cm, siipien kärkiväli 120–150 cm, paino 2,2–3,6 kg.
Pesä

Meillä muuttavana tavattava pohjoinen nimilaji pesii kallioluodoilla ja muualla esiintymisalueillaan jyrkkäseinäisillä lintuvuorilla. Meillä pesivänä tavattava eteläinen sinensis -alalaji pesii puissa. Pesä rakennettu pääasiassa oksista. Pesii yhdyskuntina.
Pesiminen

Munii huhti–toukokuussa 3–4 munaa. Molemmat emot hautovat, haudonta-aika 27–31 vrk. Poikaset lentokykyisiä noin 50 vrk:ssa.
Esiintyminen

Pesi ensi kertaa Suomessa vuonna 1996, sen jälkeen nopeasti runsastunut. 2008 pesimäkanta oli lähes 13.000 paria, 2010 16.000, 2014 20.000 ja 2015 pesiä laskettiin olevan noin 24.000. Nykyisen parimäärän arvioidaan olevan 25.000–30.000. Pesii yhdyskuntina, joita vuonna 2015 laskettiin olevan 46, eli keskimäärin yli 500 paria / yhdyskunta. Kolmessa suurimmassa yhdyskunnassa (Merikarvia, Uusikaupunki, Luvia) pesi tuolloin yli kolmannes koko maan merimetsokannasta. Pesimättömiä lintuja voidaan tavata melko yleisesti sisämaan järvillä.
Muutto

Tavataan Suomessa läpi vuoden, mutta täällä talvehtivat merimetsot eivät ole samoja lintuja kuin täällä pesivät, vaan esim. Pohjois-Norjassa ja Vienanmerellä pesivän carbo -nimialalajin yksilöitä, jotka muuttavat Suomeen talvehtimaan. Suomessa pesivät muuttavat Länsi-Eurooppaan elokuusta alkaen ja palaavat maaliskuun alusta alkaen. Merimetson arktisten kantojen läpimuuttoa tavataan erityisesti Pohjanlahdella. Muuttavat auroina.
Ravinto

Erilaiset kalat. Ravinnossa pohjakaloilla on huomattava osuus. (2011 Hangon edustalla tehdyn tutkimuksen mukaan 80% ravinnosta koostui särjistä, kivinilkoista, ahvenista ja kolmipiikeistä.) Syö myös pohjaeläimistöä kuten äyriäisiä. Sukeltaa jopa 10 m:n syvyyteen.
Ääni

Karhea korina ”arrr”.
Uhanalaisuus

Elinvoimainen, rauhoitettu.

Aikuinen merimetso saa pesimispuvun osittaisessa sulkasadossa helmi–maaliskuussa. Puku on pronssinkiiltoisen musta lukuun ottamatta valkoisia höyhenettömiä poskia ja leukaa sekä reisitäplää. Aikuinen merimetso sulkii täydellisesti heinä–marraskuun aikana talvipukuun, jolloin sen päälaki ja niska ovat ruskeat, pään valkoiset alueet mustan- ja ruskeankirjavia, höyhenpeite heikommin metallinkiiltoinen ja valkoinen reisitäplä puuttuu. Eteläisemmän sinensis -alalajin yksilöillä päässä ja niskassa on runsaammin valkoista. Merimetson jalat ovat mustat, nokka kellanruskea ja silmän värikalvo sinivihreä. Nuori merimetso on ruskeasävyinen ja vatsapuolella on runsaasti valkoista. Höyhenten metallinkiilto on vähäistä kehittyen täydelliseksi vasta 2,5–3-vuotiaana. Valkoista reisitäplää ei nuorella merimetsolla ole.

Merimetso lentää melko hanhimaisesti ja usein samankaltaisissa parvimuodostelmissa. Lento kuitenkin keskeytyy “helikopterimaiseen” nousuun ja lyhyihin liitojaksoihin. Jos lentävä merimetso sekoitetaan hanhiin, niin uiva merimetso voidaan sekoittaa kuikkalintuihin.

Merimetso on vaikeasti erotettavissa Suomessa harvinaisena tavattavasta karimetsosta (Phalacrocorax aristotelis). Karimetso on merimetsoa pienempi, hoikempi, ohutkaulaisempi ja pyöreäpäisempi. Pesimäpukuisella karimetsolla on töyhtö, metallinkiilto on vihertävää eikä nokan tyvellä ole valkoista. Siiveniskut ovat nopeammat kuin merimetsolla ja lennosta puuttuvat liitovaiheet. Karimetsoa tavataan Suomessa äärimmäisen harvoin (5 kertaa vuoteen 2006 mennessä).

Merimetson viholliseksi on osoittautunut merikotka. Merikotkat ovat surmanneet merimetsopoikasten lisäksi aikuisia yksilöitä.

Storskarv

Taksonomi

Klasse

Orden

Familie

Slekt