Siipien kärkiväli
Suuri, 57–71 mm.
Siipien yläpinta
Oranssi, etusiiven etureunassa rivi mustia ja valkoisia täpliä. Mustia täpliä myös etusiiven keskiosassa ja takasiiven etureunassa. Erityisesti takasiiven reunassa rivi mustareunaisia sinisiä kaaria. Etusiiven reuna musta.
Siipien alapinta
Eri ruskean sävyistä muodostuva marmorikuviointi. Siipien tyvipuoli ulkopuolta tummempi ja reunoissa ohut tummansinihohtoinen nauha.
Elinympäristö
Metsät, joissa pajua kasvavia kosteikkoja.
Lentoaika
Huhtikuusta kesäkuun alkupuolelle (täällä talvehtineet), toisen kerran heinäkuun alkupuolelta elokuun puoliväliin.
Talvehtimismuoto
Aikuinen perhonen. Harvoin Suomessa.
Toukan ravintokasvi
Eri pajut (Salix).

Isonokkosperhonen on ollut maassamme yleensä erittäin harvoin tavattava, satunnainen vaeltaja, jonka talvehtineita yksilöitä voi onnekas perhosharrastaja tavata varhain keväällä. Laji on Suomessa levinneisyysalueensa rajalla ja se on yleisempi niinä vuosina, jolloin vaeltavien yksilöiden määrä lisääntyy. Kesät 2012 ja 2013 olivat Suomessa lajille poikkeuksellisen hyviä. 2012 Venäjältä vaelsi eteläiseen Suomeen poikkeuksellisen paljon isonokkosperhosia, jotka talvehtivat meillä.

Isonokkosperhosen erottaa nokkosperhosesta suuremman koon, siipien yläpinnan oranssimman sävyn ja takasiipien sisäosan oranssin värityksen perusteella. Valkotäplänokkosperhosesta sen erottaa siitä, että sillä ei ole valkoista täplää takasiiven etureunassa. Kirsikkaperhoseen verrattuna sillä on valkoisemmat täplät etusiiven etulaidassa ja sen siipien tumma reunaraita on leveämpi. Varmin tuntomerkki on kuitenkin se, että isonokkosperhosen jalat (jalkojen karvoitus) ovat vaaleat, kun taas kirsikkaperhosella ne ovat tummat.

Koiraat puolustavat metsän reunoissa, aukioilla ja metsäteiden varsilla sijaitsevia reviirejään, joilla ne odottavat naaraita. Naaraat munivat munat ryppäissä isäntäkasvien oksien ympärille. Toukat elävät yhdyskunnissa isäntäkasvilla.

Østlig takvinge

Taksonomi

Familie

Tribus